Kaikki kirjoittajan Jaakko Hyvätti artikkelit

Patruunoiden suunnittelua

Olen ollut hieman tyytymätön Open-pistoolillani käyttämiini patruunoihin, jotka olen valmistanut ohuesti kuparilla elektrolyyttisesti pinnoitetuista lyijyluodeista. Aina silloin tällöin joku osuma taulussa on selvästi erillään muista, myös silloin, kun olen ampunut jokaisen laukauksen tarkasti. Reiät saattavat olla myös hieman soikeita, eli luoti on ollut epävakaa. Uskon tämän johtuvan siitä, että nämä ohuesti pinnoitetut luodit eivät kestä Open-pistoolin nopeuksia, vaan pinnoite vahingoittuu.

Ratkaistakseni ongelman ostin oikeita kuparivaippaisia luoteja. Niissä kuparista on tehty ensin luodin muotoinen paksumpiseinäinen kuppi, joka täytetään lyijyllä. Tällainen vaippa kestää paremmin nopeutta ja on muutenkin tasalaatuisempi. Onneksi tällaiset AlsaPro-merkkiset luodit eivät maksa edes enempää, kuin ne edelliset pinnoitetut luodit.

Aina kun joku komponentti patruunoiden valmistuksessa muuttuu, joudutaan kokeilemaan oikea ruudin määrä uudestaan. Tämä tapahtuu hitaasti ja vaivalloisesti, sillä ensin tehdään varovaisesti miedompi lataus, käydään radalla kokeilemassa sen nopeus, ja tutkitaan tuliko ampuessa mitään ylipaineesta johtuvaa vauriota hylsyyn. Jos ei tullut, ja nopeus oli vielä alle vaaditun, niin ladataan uusi hieman isommalla määrällä ruutia, ja kokeillaan uudestaan. Kilpailuissa käytetyiltä patruunoilta vaaditaan luodin vähimmäisnopeus, jotta kilpailu olisi reilu. Luodin nopeus ja luodin paino kun määrittelevät yhdessä rekyylin määrän.

Nyt olen vihdoinkin, melkein kuukausi sen jälkeen kun ostin luodit, ehtinyt ladata ensimmäisen testierän näitä hieman miedompia patruunoita. Pystyn mökillä viikonloppuna testaamaan niiden nopeudet, ja tiedän sitten paljonko uskallan seuraavaan testierään ruutia laittaa.

Latauslaitteella syntyy yhdellä kammen käännöllä aina yksi patruuna. Ladatessa suojalasit päässä!
Latauslaitteella syntyy yhdellä kammen käännöllä aina yksi patruuna. Ladatessa suojalasit päässä!

Muuten toukokuu on ollut harjoittelussa taukoa, muita asioita on tullut tielle, kuten remonttia. Remontissa uusittiin kotiin lähes kaikki kaapit. Nyt kun se on tehty, pystyy ehkä järjestelemään juuri patruunoiden latauksessa tarvittavat välineet niin, että ne ovat kätevästi käsillä koska tahansa, kun on tarve tehdä nopeasti harjoituksiin mennessä tarvittavat patruunat.

Ratapäivän satoa

Kunnianhimoista valmistautumislistaa ei tullut ihan kokonaan toteutettua, mutta hauskaahan tämän pitäisikin olla eikä raatamista.

Kiikari tuli laittetua kiväärin päälle, ja kotona tehty kohdistus oli jo 100 metrillä aika lähellä. Sopiva määrä naksuja, ja oltiin ihan kohdalla. Kiväärille luvataan hyvällä patruunalla 15 mm kasa 100 metrillä. Halvalla patruunalla pääsin 5 laukauksella nyt noin 30 milliin, kun jaksoi keskittyä. Sen verran kesäkuun alun ensimmäisiin kiväärikisoihin tuli harjoiteltua myös, että lähitauluun kokeilin nopeita laukauksia. Tässä urheilukiväärissä on viimeisen päälle viritetyt kevyet luistit ja hyvä suujarru, jotka pienentävät rekyylin tunteen aivan olemattomaksi, lähes pienoiskiväärin tapaiseksi.

.50″ ilmakivääriin ei tullut laitettua kiikaria, mutta kokeiltiin rautatähtäimillä. Niitä pitäisi säätää reilusti, sillä 25 metrilläkin vei 20 cm alaspäin. Kokeilu tällä jäi kesken, koska paineilman pumppaaminen käsipumpulla olisi vienyt varmaan puoli tuntia, eikä sitä jaksanut radalla tehdä.

Perinnepäivän hengessä Ukko-Pekka M39 pääsi myös ääneen. Raskas kivääri on miellyttävä ampua, vaikka patruuna onkin voimakas. Rekyyli on enemmän jymäkkä hidas tömäys kuin pistävä isku.

Myös perinnehengessä M23 Luger-pistooli näki 5 laukauksen verran päivänvaloa. Ergonomia tällaisella historiallisella pistoolilla ei ole nykyaikaisten luokkaa, mutta tarkkuus on hyvä, varsinkin jos hieman erikoisemmilla tähtäimillä harjoittelisi enemmän. Etujyvä on kapea piikki. Tämä on joka tapauksessa hyvä ase perinnelajeihin, jos niissä ehtisi kilpailla.

Tavaraa oli mukana yli peräkontillinen, kun eri kivääreitä ja pistooleita oli kymmenisen yhteensä. Painavin erä oli kuitenkin panssariteräksestä tehdyt metallilevyt. Tiheä materiaali painaa vieläkin enemmän kuin valurauta, ja näiden raahaamisessa kellarista radalle, radalla 100 metriä etumaastoon ja takaisin on iso urakka. Taas kerran vaan unohtui maalata ne jollain kirkkaalla värillä, esimerkiksi oranssilla. Nyt ruosteen väriset levyt eivät hirveän hyvin erottuneet ruohikosta, ja aina tauluilla käydessä huomattiin, että muutama levy oli jäänyt pystyyn. Mutta hauskimpia maaleja nämä metallit ovat – välitön palaute osumasta, iloinen kilahdus.

Valmistautuminen ratapäivään

Huomenna lauantaina lähdetään ampumaseuran porukalla radalle niin sanottua perinneasepäivää viettämään. Näin on tehty jo useampana vuonna keväisin. Tämä on hyvä tilaisuus kokeilla ja esitellä monia aseita, joita ei tule usein ulkoilutettua. Varattuna on 100 metrin rata, pidempää ei ollut sopivana päivänä vapaana. Muistilista valmistautumiseen:

  • Asenna uusi erityisesti toiminnallisin lajeihin sopiva Swarovskin kiikari Uronen Precision -kiväärin päälle. Muistilista asennukseen löytyy FinnAccuracy:n sivuilta.
  • Kohdista kiikari arviolta piippuun laitettavan laserin ja patruunan ballistiikkataulukoiden avulla.
  • Tarkista, saako saman kiikarin myös Rugerin pienoiskiväärin normaalikiskoon, vai tarvitaanko picatinny-kisko. (Tarkistettu, tarvitaan.)
  • Asenna DragonClaw .50″ ilmakiväärin kiikari, tai ainakin tarkista, että kaikki tarvikkeet tulevat mukaan. Voi kokeilla myös rautatähtäimillä.
  • Mieti mitkä aseet otetaan mukaan: mitkä ovat kohdistamatta, millä on pitkästä aikaa kiva ampua, millä tarvitaan juuri nyt harjoitusta, millä kehittää pientä spontaania kisaa ja mitä on kiva esitellä muille.
  • Puhdista ja öljyä ja rasvaa aseet, poista säilytysöljyt piipuista. Tarkista, ettei mitään ole rikki tai jumissa.
  • Mieti patruunankulutus ja suunnittele paljonko otetaan mukaan.
  • Suunnittele maalitaulujen, paikkatarrojen ja kaatuvien metallimaalien mukaan ottaminen.
  • Suunnittele tarvittavat työkalut ja välineet mukaan otettavaksi. Kamera myös!
  • Suunnittele kohdistustoimenpiteet, mille matkoille mikäkin ase ja millä patruunalla, millaisella tähtäyspisteellä eri matkoille.
  • Sovi kaverien kanssa kimppakyydit. (Sovittu. Bensaa säästyy.)
  • Eväät.
Hyvälle kiikarille kannattaa laittaa hyvänlaatuiset jalat.
Hyvälle kiikarille kannattaa laittaa hyvänlaatuiset jalat.

Ehkä nyt ei ihan kaikkea ehdi tänä iltana ja huomen aamuna ennen lähtöä klo 8 tehdä. Toivottavasti tärkeimmät kuitenkin.

Pienoiskiväärikisa

On aina kiva käydä kisoissa, koska niissä nähdään vaivaa erilaisten ampumatehtävien rakentamisessa. Tässä kisassa oli 12 eri asemaa, jotka testasivat kaikkia ampuma-asentoja, etäisyyksiä parista metristä 100 metriin asti ja kekseliäisyyttä löytää nopein suoritustapa ottaen huomioon oman kehon ominaisuudet ja ampumataidot.

Taulut pysyvät näkyvillä vain koko ajan narusta vetämällä, ja samalla pitää ampua.
Taulut pysyvät näkyvillä vain koko ajan narusta vetämällä, ja samalla pitää ampua.

Lauantaina sain ampua kisan ryhmässä, jossa oli entinen kiväärin Euroopan mestari ja muita Suomen huippuampujia. Oli kiva saada moneen asiaan hyviä neuvoja ja seurata heidän suoritustapojaan. Hyvän suorituksen tunnistaa siitä, että tavallaa tuntuu, että siinä ei tapahdu mitään erityistä. Suoritus vain kulkee vähäeleisesti ja sulavasti eteenpäin, ilman turhia liikkeitä, ja tuntuu aivan kuin loppuvan kesken – mutta kaikki maalit on kuitenkin ammuttu.

Pienoiskivääri-practical on sen verran uutta, että kaikilla kilpailijoilla oli vähän rennompi asenne tähän kilpailuun. Isompikaliiperisillä kivääreillä ennen kilpailleille oli hämmentävää, kun aseessa ei ollutkaan lainkaan rekyyliä, ja oli vaikea tottua ampumaan niin nopeasti kuin sillä pienellä rekyylillä on mahdollista. Samaa oli minullakin, pistoolilla on tottunut odottamaan, että ase palaa rekyylistä takaisin ennen seuraavaa laukausta. Pienoiskiväärillä pitäisi luottaa siihen, että lähelle ammuttaessa kaksi laukausta samaan tauluun, ne voi laukaista aivan peräkkäin, ilman tähtäystä välissä.

Tästä talosta ammuttiin seisaaltaan kolmeen suuntaan ja makuulta kolmeen suuntaan.
Tästä talosta ammuttiin seisaaltaan kolmeen suuntaan ja makuulta kolmeen suuntaan.

Sunnuntaina toimin tuomarina asemalla, joka oli pienoiskiväärille jo aika reipas matka ampua seisaaltaan nopeasti – noin 45 metriä. Ampuma-asento oli rajoitettu seisaalleen siten, että ampuminen piti tapahtua pienen neliön sisäpuolelta. Kaksi kilpailijaa vajaasta sadasta sen tosin ampui istualtaan, mutta istumaan meneminen vei aikaa ja asento oli epätavallinen ja hankala, joten tulokset olivat huonompia niin.

Tauluille kulkeminen päivän aikana teki kävelyä ja juoksua yhteensä noin 6 km. Koska meidän asemallamme suoritus oli lyhyt ja paikattavia tauluja vain kolme, ei kiirettä ollut ja kilpailijaryhmien välillä oli vapaata aikaa. Se kannatti käyttää käymällä pidemmillä asemilla auttamassa paikkaamisessa, jotta koko kilpailu saataisiin nopeammin läpi.

Toimitsijat toimivat ruokapalkalla
Toimitsijat toimivat ruokapalkalla

Tuloksia odotellessa ehdin vielä harjoittelemaan juuri tuota aikaisemmin mainittua nopeaa ammuntaa lähellä oleviin tauluihin. Pääsin laukausten välillä 0,19 – 0,22 sekunnin aikoihin. Olisinpa harjoitellut näin ennen kisoja! Laukaisukoneiston laadulla on tähän paljon vaikutusta myös. Tarkoitus on ostaa tähän pienoiskivääriin vielä parempi koneisto. Alkuperäistä olen viilannut ja hionut kevyemmäksi ja tasaisemmaksi, mutta sitä ei juurikaan enempää pysty parantamaan.

Tuloksissa olin juuri siellä keskinkertaisella osastolla: sijoitus avoimessa luokassa 31/59 ja prosentit 52,06 %. Prosentit kertovat, kuinka hyvä olin nopeudessa ja tarkkuudessa verrattuna kilpailun voittajaan. Nopeuteni on siis noin puolet voittajan nopeudesta.

Taas kiire ja kisat viikonloppuna

Lupasin mennä viikonlopun pienoiskivääri-practicalin Suomenmestaruuskisoihin toimitsemaan, koska kilpailulla oli puutetta henkilökunnasta. Niinpä sitten samalla tulee ammuttua ensimmäistä kertaa tällainen kilpailu. Practicalissa käytännössä kaikki toimitsijat myös ampuvat kilpailun edellisenä päivänä, ilman osallistumismaksua palkkioksi työstä. Keskiviikkona kävinkin auttamassa yhden ampuma-aseman rakentamisessa. Taulujen paikkojen määrittelyä aseman suunnittelijan ohjeiden mukaan ja sitten kepit maahan.

Kuten niin monesti muutenkin, tuli kiire saada välineet kuntoon. Pienoiskiväärejä minulla on kaksi, mutta juuri tähän kilpailuun sopivaa tähtäintä en ollut niihin laittanut vielä, ja muutenkin kaikenlaiset tarvikkeet ovat huoltamatta ja testaamatta. Harjoiteltu on sinänsä ampumista, mutta ei toiminnallista ampumista – nopeaa aseenkäsittelyä ja vaihteleville, myös lyhyille matkoille nopeaa ampumista. Eli aika lailla turistina tuossa kisassa olen.

Keskiviikkona laitoin ei-suurentavan punapistetähtäimen kevyemmän pienoiskiväärin päälle. Kotona sain lasersäteen avulla kohdistettua sen sivusuunnassa todennäköisesti ihan hyvin, ja pystysuunnassa varmaankin kohtalaisesti. Laser laitetaan piippuun, ja sitten katsotaan jonkin matkan päästä, että miten laserin piste menee yhteen tähtäimen punapisteen kanssa.

Kisoihin varapatteri mukaan. Kuva tarkennettu punaiseen tähtäinkuvaan, joka sijaitsee kaukaisuudessa.
Kisoihin varapatteri mukaan. Kuva tarkennettu punaiseen tähtäinkuvaan, joka sijaitsee kaukaisuudessa.

Torstaina ehdin ajaa Sipooseen kohdistamaan tähtäintä pidemmälle matkalle. Ampumamatkat ovat parista metristä sataan metriin, ja pienoiskiväärin luodin lentorata on aika roikku, eli pitää tuntea lentorata hyvin, jotta osaa eri etäisyyksille tähdätä oikealle korkeudelle. Tähtäimessä on kaksi pistettä, ja sain kohdistuksen toimimaan siten, että 100 metrillä maali tulee täsmälleen pisteiden väliin, ja alle 70 metrin riittää, että ylemmällä pisteellä tähtää kohti. 50 metrissä pitää tähdätä 5 cm alle ja aivan lähellä olevissa tauluissa 5 cm yli.

Kohdistaessa tuli myös yritettyä hieman harjoitella nopeampaa ampumista, yhteensä kului 250 patruunaa. Tällä harjoittelulla ei paljoa juhlita, mutta katsotaan kuinka käy.

Tänään vielä putsasin lippaat. Taas sellainen yksi työ, joka jää helposti, mutta sen tekemättä jättäminen kostautuu. Lika lippaissa tai muu vika lippaissa on yleisin ongelmien lähde kilpa-aseissa.

Lippaiden putsaus on iso askel kohti häiriötöntä toimintaa
Lippaiden putsaus on iso askel kohti häiriötöntä toimintaa

Huomenna lauantaina aamulla sitten kisaan.

Harjoitusaseen kohdistusta

Halvempaa harjoittelua varten on varsinaisista kilpailupistooleista hyvä olla pienoispistooliversiot. Sen lisäksi, että patruunat ovat halvempia, oppii pienoispistoolilla myös joitain asioita tehokkaasti. Koska rekyyli on pienempi, se ei häiritse esimerkiksi sopivan ammunnan rytmin opettelua. Nämä asiat sitten siirtyvät varsinaisen pistoolin puolelle ja yhdistyvät taitoihin, jotka voi vain oikean rekyylin kanssa harjoitella.

Parasta olisi, jos pienoispistooliversio olisi täsmälleen samalta tuntuvalla laukaisulla ja samoilla hallintalaitteilla varustettu. Vaihtosarjat ovat suosittuja, mutta usein hankalia hankkia, eivätkä aina toimi luotettavasti. Toinen vaihtoehto on mahdollisimman samanlainen kokonaan uusi pienoispistooli, mutta laukaisun tuntumasta ja ihan samanlaisista hallintalaitteista joutuu usein tinkimään.

Ehkä vuoden 2015 aikana minulla on tarkoituksena osallistua 1911-tyylisellä pistoolilla enemmän kilpailuihin. Siksi haluaisin, että vastaava harjoitusase olisi toimintavalmiina ajoissa. Minulla on GSG-1911, joka on ulkomitoiltaan ihan vastaava pienoispistooli. Sen, kuten monien muiden pienoispistoolien heikko ja halpa rakenne aiheuttaa tässä vaiheessa päänvaivaa.

Kesämökin ampumapaikka ja GSG-1911 pienoispistooli valmiina testaukseen.
Kesämökin ampumapaikka ja GSG-1911 pienoispistooli valmiina testaukseen.

Vaikka ihan tarkka kohdistus nopeassa ammunnassa lyhyille etäisyyksille ei olekaan aivan välttämätön, niin joka tapauksessa perusasia olisi saada tarkkuus sellaiselle tasolle, että alitajuntaisesti siihen pystyy luottamaan. Muutaman sentin sisälle 25 metrin matkalta olisi riittävä.

Tämän pienoispistoolin tähtäimet ovat kuitenkin aivan surkeat. Ruuvia kääntämällä säädettävät tähtäimet eivät ole tarpeelliset, koska yleensä kiinteitäkin tähtäimiä pystyy siirtämään tarpeellisella tarkkuudella. Nämä ovat kuitenkin muoviset, ja niiden asettaminen oikeaan kohtaan on vaivalloista. Korkeutta joutunee viilan kanssa säätämään.

Kokeilu osoitti, että osumat ovat noin 5 cm vasemmalla ja ehkä 10 cm ylhäällä. Tarvetta olisi siis siirtää etujyvää vasemmalle ja vaihtaa se korkeampaan. Sivusuuntainen siirto periaatteessa onnistuisi kiinnitysruuvia löysäämällä, mutta tämä ruuvi on tehnyt luistiin sellaisen kolon, joka estää riittävän pienen siirtämisen – joko pitää siirtää liikaa tai ei ollenkaan. Korkeussuuntakaan ei nyt onnistu: nyt kun mökille tultiin pääsiäiseksi, niin vaihtojyvät eivät tulleet mukaan, joten tämä homma jäi senkin puolesta kesken. Tiedänpä kuitenkin miten hommaa jatkaa. Parasta toki olisi, että saisin tukevamman metallisen etujyvän tämän muovisen rimpulan tilalle. Sopiva jyvän korkeus pitää arvioida ja sitten selvittää onko tähän luistin leikkaukseen suoraan sopivia etujyviä saatavilla. Jollei ole, aseseppä saa tehtyä sopivan leikkauksen aseen luistiin, johon sitten joku hyvänlaatuinen etujyvä sopii.

Muovinen etutähtäin on mutkalla miten sattuu
Muovinen etutähtäin on mutkalla miten sattuu

Kuinka hyvä haluan olla?

Absurdi kysymyskö? Ei ole, johonkin rajaan asti. Jos haluaa olla mahdollisimman hyvä, käyttää kaiken aikansa, rahansa ja jaksamisensa sen edistämiseen. Muuten kaikki onkin näiden tekijöiden välillä tasapainoittelua.

Joku käy kerran vuodessa radalla katsomassa, vieläkö kivääri, kiikaritähtäin ja ampuja ovat kunnossa. Tällä tavalla ei uutta opita, mutta pysytään jollain aikoinaan opitulla tasolla, tai tasolla, jolle on taannuttu sittemmin.

Työssä käyvä ihminen, jolla elämässä on muitakin tärkeitä asioita ja vieläpä muitakin harrastuksia, voi käydä vaikkapa kerran kuukaudessa. Jos aiemmin on oltu aktiivisempia, taso taantuu johonkin asti. Jos harrastus on ollut samanlaista aina, vuosien varrella oppii kyllä lisää.

Siitä ylöspäin on paljon askeleita, eikä ole mitään hyvää harjoittelun määrän tasoa. Aina lisää harjoittelu parantaa taitoja. Tämä on myös masentavaa. Tietää, että ei ole oikotietä, lahjakkuutta, yllättävää valaistumista tai jotain maagista rajaa, jonka ylittämisen jälkeen tulee paljon paremmaksi. Jokainen prosentti lähemmäs Suomen parhaita tai maailman parhaita on kivuliaampi kuin edellinen.

Kansalliseksi tai maailman huipuksi ei pääse harjoittelematta niin paljon kuin vain inhimillisesti on mahdollista. Ei tietenkään, koska joku aina harjoittelee niin paljon kuin mahdollista. Tämä tarkoittaa joka päivä ja useita erilaisia harjoitteita päivässä. Fyysinen kunto ja välineet myös täysin viritettynä huippuunsa. Siitä voi sitten laskea sen, mihin itsellä on mahdollisuuksia ja halua. Kuinka paljon huonompi haluaa olla.

Minä haluan käyttää ampumaurheiluun vaihtelevasti osan muutamasta päivän kuukaudessa, tai joinain viikkoina pari päivää. Eikä aina siinä omassa ykköslajissa, Practicalissa, vaan monipuolisesti muissakin. Tällä määrällä pääsee keskinkertaiseksi ampumaurheilijaksi.

Ylimielisyys kostautuu Kouvolassa

Tässä lajissa mitataan sen moton mukaan tarkkuutta, voimaa ja nopeutta, ja nyt olisi tarvittu sitä tarkkuutta. Pitkähköjä ampumamatkoja oli suhteellisesti enemmän kuin tyypillisissä kilpailuissa ja erityisesti taulut oli rajattu pieniksi ja niiden viereen tai osittain päälle oli sijoitettu rangaistustauluja, joihin osumalla pisteet vähenevät. Siis olisi pitänyt ampua vain juuri niin nopeasti, että voi olla varma, että osuma ei mene rangaistustaulun puolelle, mutta on silti parhaalla pistealueella ammuttavassa taulussa.

Rauhallinen heppa, jonka kyydissä istuttiin. Ohjaksista vetämällä lähtevät heilumaan liikkuvat taulut.
Rauhallinen heppa, jonka kyydissä istuttiin. Ohjaksista vetämällä lähtevät heilumaan liikkuvat taulut.

Silti on todella kivaa normaalien harjoitusten sijaan päästä kilpailuihin, joissa on jaksettu rakentaa mielenkiintoisia ja monimutkaisia tehtäviä. Jokaiseen tehtävään pitää keskittyä, miettiä sen suoritustapoja, pohtia kuinka omilla ampumataidoilla sen suorittaa mahdollisimman nopeasti.

Kuvassa olevassa tehtävässä istuttiin alussa hepan kyydissää reessä. Reki oli toki paikallaan. Pohdittavana on, että kannattaako nousta seisomaan vai ampua istualtaan. Jos jää istumaan, ei mene aikaa ylös nousemiseen ja periaatteessa asento on vakaampi. Mutta nousemiseen ei kuitenkaan mene lisää aikaa, koska sinä aikana piti kuitenkin ottaa ase käteen ja virittää se. Pystystä on myös tottunut ampumaan, koska vain sitä yleensä harjoitellaan, joten pystyasento on tarkempi suurimmalla osalla ampujista. Liikkuvista tauluista näkyi myös suurempi osa, jos nousi seisomaan. Tein näin sitten itsekin.

Kaiken kaikkiaan on tyytyväinen, että tuli käytyä tuolla. Sijoitus uuden luokan ensimmäisessä kisassa oli 5/7, ja olen tyytyvänen, että sain kaksi ampujaa jätettyä taakseni, vaikka ylimielisyys kostautui vaikeassa kisassa huonoina osumina ja ohilaukauksina. Yhdessä tehtävässä olin kuitenkin toisena, koska muut ampuivat vielä enemmän ohi!

Ensimmäiset Open-luokan kisat

Tänä vuonna olen päättänyt kilpailla ja harjoitella Practicalin Open-luokassa. Se tarkoittaa, että optiset tähtäimet ovat sallittuja, ja kaikenlainen muukin virittely ja aseen parantaminen.

Suomessa kilpailut ovat yleensä enemmän lumettomaan aikaan. Tänä vuonna Kouvolassa kuitenkin jo nyt järjestetään pienet Practical-kilpailut, lumesta huolimatta.

Puhdistusta varten purettu Open-pistooli
Puhdistusta varten purettu Open-pistooli

Muutaman tunnin kilpailuja – ja yhteensä muutaman kymmenen sekunnin mittaista kilpailusuoritusta varten – tehdään edellisinä viikkoina aika paljon töitä. Kylmemmässä säässä pitää varmistaa, että patruunat ovat sääntöjen mukaiset, eikä kylmä heikennä niiden tehoa sääntöjen antaman rajan alle. Patruunoiden ruutimäärää piti siis hieman, mutta turvallisissa rajoissa, lisätä, ja tulokset mitata. Talven aikana harjoituksissa on kaikkien osien – lippaiden, patruunoiden ja aseen osien – toimivuutta testattu ja kehitetty viilailemalla sieltä täältä. Erityisesti lippaissa itse virittely on tärkeää, ne ovat aseen toiminnan kannalta useimmiten ongelmallisin osa ja vaativat eniten työtä.

Näin edellisenä päivänä on kuitenkin myöhäistä tehdä mitään suurta säätöä. Silloin todennäköisimmin onnistuu vain pilaamaan jotain kilpailun aattona. Toisaalta jos huomaa erityisen vakavan vian, niin sille on vielä hetki aikaa tehdä jotain.

Tällä hetkellä toinen isoista lippaistani – joihin Open-luokassa mahtuu lähemmäs 30 patruunaa, minulla 28 – ei toimi oikeastaan ollenkaan, ja toisessa havaitsin tällä viikolla, että viimeinen patruuna jää syöttymättä. Syynä voi olla eräs lippaan osa, joka ei ole tarpeeksi pitkä, tai sitten joudun hiomaan lisää muovia pois lippaan patruunannostimesta. Tämän lippaan soisi huomenna toimivan, koska se on juuri se, jolla aloitan jokaisen suorituksen, ja jotta lipasta ei tarvitsisi vaihtaa 27 lippaasta tulleen patruunan jälkeen, haluaisin sen 28. patruunankin sieltä luotettavasti tulevan.

Jännitys siis säilyy, että tuleeko kisoissa vastaan yllätyksiä toiminnan suhteen. Enää ei ole aikaa käydä millään radalla kokeilemassa. Sipoon rata olisi juuri nyt auki, mutta luotan nyt tarpeeksi siihen, että saan lipasongelman korjattua riittävän hyvin ja testattua sen kotona toimimattomilla eli klikkipatruunoilla.