Kaikki kirjoittajan Jaakko Hyvätti artikkelit

Kiikari kiinni ja kisaan

Kiikari pitäisi siirtää parin tunnin päästä alkavaan kisaan kivääristä toiseen

Tämähän se on usein vitsinä, että varusteet on saatu kuntoon edellisenä iltana tai kisa-aamuna, mutta eihän se silloin ole kilpailemista. Tähtäin kohdistetaan edellisenä iltana viimeisillä auringon säteillä ja sitä rataa. Harjoittelemaan silloin mennään, jos aseella ei ole ammuttu kuukausiin, tai ainakaan sillä tähtäimellä, mitä kisassa käytetään.

Kiva, että Sipoossa jaksavat järjestää pienoiskiväärikisan, tämähän on hauskaa vaihtaa välillä pistoolista pois. Ja pienoiskivääri on kovin halpa harjoitteluväline. Yksi tiili patruunoita (500 kpl) jos tulee paukuteltua aika nopeasti, kustannus on kuitenkin alle viisi kymppiä.

Mukaan otettavat lippaat ja varusteet

Onhan se toki ihan mahdollista osuakin, ja varsinkin kun ampumamatkat eivät ole pitkiä. Kun siirsin kiikarin viimeksi toisin päin, pienoiskivääristä kivääriin, merkitsin muistiin jalan kiinnitysvipujen kiristyksen muutokset ja kiikarin kohdistuksen muutokset (pysty: 19 naksua alas, vaaka: 1 naksu oikealle). Pitäisi olla kohdalla, kun teen muutokset toiseen suuntaan, ja jalka on täsmällisesti koneistettu. Tähän tarkoitukseen riittävän hyvin pitäisi mennä samalle kohdalle.

Tämä paksupiippuinen Rugert 10/22 Target nyt on vähän väärä vehje tällaiseen IPSC Minirifle -kisaan, painava, niin on hidas käännellä nopeasti. Ennen olen ohuemmalla Carbine-mallilla mennyt. Mutta enhän ole ottamassa kisaakaan tosissaan. Ja tällä paksummalla on tarkoitus kuitenkin ampua pidempää matkaa erilaisissa muissa kisoissa, kuten Rimfire Team Challenge. Eli jos tulee tutummaksi tämän kanssa niin siitä on hyötyä myöhemmin.

Viimeinen MM-kisapäivä

Tällaisista isoista, koko viikon kisoista se kotiin tuominen on oman mielen hallinta, eli keskittyminen ja sen hallitsemi en, että aina uuteen päivään ja joka päivä jokaiseen 30 asemaan lähdetään vain sitä tehtävää ajatellen. Nytkin viimeinen kisapäivä on vapaapäivän jälkeen, eli pitää ottaa itseään niskasta kiinni, että ei herpaannu, kun on niin mukavan leppoisan levännyt olo.

Päivän ensimmäisen aseman (6) ensimmäisenä ampujana otin tarkasti tekemäni suunnitelman mukaan. Polvillaan kahdesta ala-aukosta kikkailematta enempää. Ei missejä, joten alkoi hyvällä mielellä.

Sitten yhdellä kädellä ammuttava asema 1. Hyvällä tuurilla aivan reunasta löytyi heilurista d, eli ei missejä. Mutta liian hilkulla.

Stage 1 oli yhdellä kädellä ammuttava.

Asemalla 2 se missi tuli viimeiseen tauluun. Pieni epävarma olo oli laukauksesta, ja olisi pitänyt uskoa sitä. Asema oli piipun sektorissa pysymisen kanssa sellainen, jossa pitää toimia hyvin täsmällisesti, koska siinä juostaan taaksepäin ja useimmat tekevät lippaanvaihdon myös juuri siinä kohtaa.

Seuraavalla haasteena heilurit taas, mutta niistä rauhassa selvittiin.

Toisin kuin seuraavalla, nelosella, jossa taas olisi heiluria pitänyt varmistella. Ensimmäinen häiriö kisassa tuli myös tästä. Todennäköisimmin lipasta ei tullut lyötyä tarpeeksi kovaa kiinni. Varmuuden vuoksi saman tien otin vain uuden lippaan ja siitä jatketaan. Ehkä normaali häiriönpoisto – lyönti lippaan pohjaan ja viritys – olisi riittänyt.

Ratkaisin häiriön lippaanvaihdolla varmuuden vuoksi.

Päivän viimeinen oli lyhyt, ja sen puristin ihan suunnitelman mukaan. Kaikilla alkoi olla jo juhlatunnelma, ja kun koko ryhmällä oli ampuminen ohi, otettiin innolla ryhmäkuvia joka kännykällä ja kameralla. Tämä on perinne kaikilla isoissa kisoissa, ja ensimmäistä kertaa sen itsekin siis koin. Tunne on kyllä hyvä tuollaisen ponnistuksen jälkeen. Viikon alussa ei hirveästi juteltu, mutta sitten kun loppu häämöttää, ryhmä alkaa tuntua tutulta ja on helpompi jutella muiden kanssa.

Viikon taipaleen päätteeksi on tapana ottaa ryhmäkuva.

Matkapäiväkirja jatkuu toisen päiväkirjan puolella, jossa on enemmän tästä Teslalla kiertämisestä Euroopassa: http://tessutellen.fi

Vielä vähän MM-kisaa jäljellä

Eilinen perjantai oli vapaapäivä ja tänään lauantaina on minulla viimeinen ampumapäivä. Tällä kertaa iltapäivävuoro, eli rauhassa hotellilla aamiainen ja aseen puhdistus ja kaikkien varusteiden tarkistus. Esimerkiksi ovatko telineen ja lipaskoteloiden ruuvit kireällä, aseen kahvaruuvit kireällä, tuleeko kaikki reppuun mukaan, ja sään mukainen vaatetus. Iltapäivä näyttää ennusteessa miellyttävältä 20 asteelta, joten taidan valita sortsit. Olisi saattanut tulla ukkostakin, siltä näytti jossain vaiheessa.

Lulu oli koko iltapäivän keskiviikkona seuraamassa kisoja ja kuvaamassa ja auttamassa minua. Olikin muuten Lulun ensimmäiset kisat, jossa oli suorituksia seuraamassa – eikä sitten heti vähäisempi kisa ensimmäisenä kuin WorldShoot. Niinpä keskiviikosta tuli videoitakin. Tässä päivän viimeisessä suorituksessa oli vähän sadetta mukana, ei minun kohdallani enää niin paljoa kuin hetkeä aikaisemmin. Videosta näkyy selvästi, kuinka vasemmanpuoleiseen liikkuvaan tauluun en tosiaankaan kahta osumaa saanut, mutta en sitten ymmärtänyt kuitenkaan paikata.

Etsittiin myös muita suomalaisia radalta.

Kuvassa ryhmän 6 suomalaisista Pasi Niikkonen, Timo Konttinen, Nastja Mustonen ja Emily Blom aseman 17 päätteeksi ratatuomarin kanssa. Asema oli pitkä 32 laukauksen asema jopa 50 metrin ampumaetäisyyksillä.
Mielikuvaharjoittelua ja keskittymistä muiden ampuessa.
Omien suoritusten välillä täytetään taas lippaat. Harras tunnelma.
Sillä aikaa kun edellisen ampujan tuloksia katsotaan tauluista ja taulut paikataan, seuraava voi käydä vielä kerran aseman läpi ja harjoitella ja suunnitella suoritusta.
Asemalta toiselle, kamat kantoon ja menoksi.
Esimerkki pysähtymisestä tällä helposti jalan alta vierivällä soralla. Useampaa Suomen joukkueesta paikattiin kaatumisten takia.
Lulu oli koko keskiviikkoiltapäivän seuraamassa, auttamassa ja kuvaamassa. Kuvassa aseman henkilökuntaa, aseman tuomari halusi näyttää erityisen ahkeralta.

Avajaiset, jännitys kisapaikasta jatkuu

Tänään piti selvitä, onko peruutuspaikkoja, mutta ilmoittautumisia otetaan vastaan vielä huomenaamuna, joten tiedän tilanteen klo 7 aamulla. Ammuntahan alkaa klo 7:30, eli elän sen mukaan, että kaikki on valmiina kävi miten kävi. Nyt nukkumaan niin tässä vain pari kuvaa avajaisista.

Suomen joukkueen esiinmarssia
Kovassa helteessä hämmentäviä esityksiä ja puheita kuuntelevia kilpailijoita

MM-kisat alkamassa Ranskassa

Kolmen vuoden välein pidettävät IPSC pistoolin maailmanmestaruuskisat, ”world shoot”, ovat alkamassa Ranskassa. Kisapaikkaa ei keskinkertaisilla taidoilla tullut, mutta päätimme silti tehdä kesälomamatkamme ajellen pitkin Eurooppaa ja tulla tänne kisapaikalle – kärkkymään josko peruutuspaikan sittenkin saisi. Matkasta kuvina on toisessa päiväkirjassa: http://tessutellen.fi

Tässä vähän kuvina torstaita, kun kävin katsomassa miltä kisapaikalla näyttää, kuvaamassa ja juttelemassa muiden suomalaisten kanssa, ja juttelemassa kisapaikasta. Vielä ei ole tietoa onko pois jääneitä, ehkä ei ennen sunnuntaipäivää kello 12, jolloin ilmoittautuminen päättyy. Tietenkään en toivo, että kukaan kilpailija viime hetkellä joutuu jättämään kisan väliin, mutta kun niin kuitenkin joillekin käy, niin olen valmiina odottamassa.

Jutustelua ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä
Simon häiriöiden miettimistä RD:n valvovan silmän alla
Löytyykö vikaa vai jopa oikeaa vikaa..
Harjoitusrata on valtavan loosin perällä.
Ei parannusta ensimmäisellä testillä
Simo testiradalla, toimivatko muutokset?
Simo testaa hieman lisää niipattua patruunaa ja lippaita, joista poistettiin 9 mm patruunoiden kanssa yleensä käytetty täytelevy.

Lopputulosta testeistä en ehtinyt kysyä, mutta paremmalta näytti.

Kisan toimistorakennuksessa on sponsorien myynti- ja esittelytiskejä. Kaikki eivät ole vielä paikalla, koska varsinaiset kilpailijat eivät vielä ole saapuneet.
Dillonin latauslaitteiden automatisointi onnistuu tämän yrityksen tuotteilla.
Bulin pistooleita ei Suomeen kukaan tuo – saisipa tuodakin.
Sponsori Tanfoglion osasto
Esikisa on käynnissä toimitsijoille ennen varsinaisen kisan alkua.

Muisti palailee pätkittäin

Kolme vuotta sitten latasin viimeksi Standard-luokkaan .40 S&W major-patruunaa, siitä lähtien on latauslaitteessa ollut vain 9mm holkit paikallaan. Toisaalta koko latauslaitetta en kirjanpitoni mukaan ole käyttänyt 2 vuoteen. Tähän väliin mahtuu muutto ja uuden asunnon remontti, ja latauslaite on sinänsä ollut kiinnitettynä muuton jälkeen jo vuoden pöytäänsä – käyttämättömänä. On vain ollut vaivatonta ampua 9-millistä tehdaspatruunaa, ysissä hintaero itse ladatulla ei ole kovin suuri, ja kilpailullista etua en ole jaksanut itse lataamalla tavoitella.

Latauslaitteet ja kuivumassa olevia hylsyjä

Lataamisen aloittaminen tauon jälkeen veikin aika paljon aikaa. Kun nyt 9mm holkit olivat kiinni, tein ensin vähän harjoituspatruunaa ysimillisiini. Pistin ensin H&N pinnoitettuja puristeluoteja näihin harjoituspatruunoihin, ja muistin miksi ei kannattaisi. Pitäisi varmaankin myydä jollekin, jolle nämä sopivat. Omissa pistooleissani osunta on todella huonoa: mustalle ei mahdu 25 metristä. Mutta lähempää harjoitteluun sitten nämä parisataa patruunaa saa kulumaan. Open-luokan pistooliini major-latausta sitten vielä 300 patruunaa samalla kertaa. Nämä on tehty Alsan vaippaluodeilla, toimii ihan eri tavalla. Vaikka resepti (luodin asetuksen syvyys ja ruudin määrä) on sama kuin ennenkin, mittaan näiden nopeuden huomisissa harjoituksissa tutkalla.

Aikaa vie koko liukuhihnan kokoaminen: hylysyjen valmistelu lataamista varten, hankkia ruudit, luodit ja nallit, koneen saaminen taas käyttökuntoon ja kaikkiin säätöihin. Ensin radalta ja mistä lie mudasta kerätyt hylsyt pitää ensin lajitella kaliiperin mukaan – ja jos haluaa tasalaatuisempaa patruunaa, myös valmistajan mukaan. Sitä en itse jaksa tehdä. Ehkä sitten myöhemmin, jos valmistautuu johonkin isompaan kisaan. Sitten pesen ne vedellä, teräslanganpätkillä ja tiskiaineella pyörivässä rummussa (kuvassa tuo punainen). Runsaasti tiskiainetta ja vähintään 2 tuntia aikaa ja tulos on minulle tarpeeksi hyvä. Vielä siloisemman ja kiiltävämmän saa lisäämällä aikaa vaikkapa 4 tuntiin ja käyttämällä joitain muita aineita, mutta tätäkin ehkä jaksaa tutkia lisää myöhemmin. Pesun jälkeen huuhdellaan ja kuivataan. Jätän ne pariksi päiväksi sanomalehden päälle vain. Kun tekee pesun tarpeeksi ajoissa ja pitää huolen, että aina kun haluaa valmistaa patruunaa, on kuivaa ja puhdasta hylsyä varastossa, niin ei tarvitse kiirehtiä millään lämmityksillä ja puhalluksilla kuivumista.

Sitten kun vaihdoin kaliiperin latauslaitteessa (Dillon 1050) .40 S&W:hen, sen operaation opettelukin taas vuosien jälkeen kesti hetken. Käyttöohjeitakin ihan luin. Oma hommansa on löytää eri osat kaapeista ja laatikoista, joihin ne ovat muuton jälkeen päätyneet. Tai yleensäkään tietää, mitä omistaa ja mitä holkkimerkkiä esimerkiksi on käyttänyt. Löysin Lee:n valmistamat holkit kiinnitettynä valmiiseen vaihdettavaan holkkien pitimeen. Tämän pitimen kun vaihtaa holkkeineen koneeseen, ei pitäisi tarvita tehdä mitään säätöjä holkkien asetuksiin enää. Paitsi että en tiedä mitä ihmettä olen niiden holkkien kanssa tehnyt, kun mikään ei ollut lähelläkään oikealla paikallaan. Olenko tätä osaa edes käyttänyt silloin 2013, vai laittanut vain holkit siihen kiinni, että pysyvät tallessa? Vaikea muistaa.

Laitoin osat paikalleen, ja säätelin joka holkin sinne päin. Ensimmäiset nallit hylsyissä jäivät 0,3 mm koholle! Miten tämänkin säädön pystynyt jättämään pieleen? Ehkä tosiaan en olekaan käyttänyt tätä yhdistelmää aiemmin. Tajusin yhden jutun 1050-laitteessa toisessa patruunankäsittelyasemassa – miten se kuuluu säätää. Sisältä hylsyä vakioivan holkin asetus pitää olla sellainen, että hylsyn sisään menevän tapin leveä osa ei saa mennä hylsyyn sisään asti. Taisin aikanaan antaa sen laajentaa hylsyn suuta ensin, ja sitten heitin koko tapin pois. Nyt tuntuu vähän tyhmältä kun vasta tuon huomaa.

Ruuditin oli just oikeassa säädössä (0,310 grammaa Vihtavuoren nopeahkoa N320-ruutia), joku asia ainakin kohdallaan! Luodin asetussyvyys 0,6 mm liian pitkä, miten tuokin säätö on muka voinut muuttua? Olenko mokannut sittenkin jotain hylsynpidinlevyn tai holkkilevyn asennuksen kanssa, että niiden keskinäinen suhde olisi muuttunut 0,6 mm? Ei tuntuisi mahdolliselta, mutta en nyt näin myöhään illalla enää lähde tutkimaan. Ja 300 patruunan testierä on jo ladattu.

STI Edgeni, jonka ruoaksi nämä on tarkoitettu, on kovin tiukkapesäinen. Mielestäni siinä on patruunapesän etuosassa joku naarmu tai muu ryppy, joka ottaa kiinni osaan itse lataamistani patruunoista aina. Tuohonkin ongelmaan pitäisi hankkia asesepän apua jossain vaiheessa, kiillotusta tai pesän kalvamista oikeisiin mittoihin. Sain tulkattua patruunat kuitenkin, 22 vähän hankalammin piipusta ulos tulevaa on laitettu erikseen, mutta uskallan nekin harjoituksissa ampua.

Nyt kun kaapeista on kaivettu vuosien aikana kerätyt hylsyt ja kaikki työkalut, on taas helpompi jatkaa lataamista. Pitää vaan liukuhihnan kunnossa: kerää hylsyt harjoituksista, pesee niitä jatkuvasti, huolehtii, että ruutia ja nalleja ja luoteja on kotona aina varastossa. Silloin voi koska tahansa tarttua kampeen ja tehdä muutaman sata patruunaa harjoituksia varten nopeasti.

Päivitys: aamulla asia ei jättänyt minua rauhaan, vaan irroitin kaikki eilen vaihdetut osat, puhdistin, ja laitoin takaisin paikalleen. Välissä taisi olla ihan vanhanaikaisesti ruutijyväsiä, jotka tuon 0,6 mm eron aiheuttivat. Tein saman tien säädöt 20 patruunaa lisää vääntämällä kohdalleen. Nolo, yksinkertainen virhe, mutta vastaavanlaisia oppimiskokemuksia on jälleenlatauksessa paljon. Ei voi muuta kuin varovasti tehdä ja koko ajan tarkistaa lopputulosta, ja oppia matkan varrella.

Huominen kisa: patruunat ja kyyti

Reiluun vuoteen en ole itse ladannut patruunoita. Mutta löysin kyllä vanhoja ladattuja jonkin verran. Niitä aiemmin harjoituksissa testatessa tuli hillitön jumi, patruuna piti irroittaa piipusta metallitangolla takoen. Eli nämähän pitää siis tarkistaa, etteivät ole liian pulleita:

Vajaa 150 meni tulkkauksesta läpi, eli ei ihan huomisen kisan tarvetta. Loput 20 liian pulleata mahtuivat Beretta 92FS:n piippuun, eli niillekin löytyy käyttöä. Kisaan otan loput tarvittavat patruunat tehdaspatruunaa, jota muutenkin olen yli vuoden nyt ampunut. Onneksi 9mm patruuna ei ole niin kallista kuin kaikissa muissa kaliipereissa tehdaspatruuna, vain noin 20 senttiä kappale isommissa erissä. Itse ostan 1000-4000 kerralla, sen mitä jaksaa kotiin kantaa kulloinkin.

Kisat ovat sunnuntaina Heinolassa. Koska juuri 2 vikkoa sitten sain sähköauton, eikä sillä ole tehty pidempää matkaa vielä, tästä tulee sellainen omakohtainen ensimmäinen matkan aikainen pikalataustesti. Kevyellä vauhdilla ajaen pääsisi edestakaisin tuon 300 kilometriä, mutta katsotaan mitä kulutus on omalla ajotyylillä ja moottoritiellä, ja otetaan sen mukaisesti virtaa lisää Teslan Vierumäen superlaturilta.

Tesla Model X Signature P90DL

Matka on myös ensimmäinen kisamatka Teslalla, ja mukaan on kiva ottaa kavereita kimppakyytiin. Säästää ja on mukavampaa. Tilaa olisi 6 hengelle, mutta haluan tehdä tän ensimmäisen kisamatkan väljästi, ettei tarvitse mitenkään vaivalloisesti pakata kaikkien kisareppuja ja lepotuoleja sun muuta, mitä mukana voi olla.

Luodinnopeustutka

Tutka jalustan ja virtalähteen kanssa
Tutka jalustan ja virtalähteen kanssa

Nykyään on hienoa, että moni teknologia, joka ennen on ollut kallista, saadaan toteutettua harrastajillekin sopivalla hinnalla. Luodin nopeuden mittaaminen on tärkeää, kun yritetään ladata patruunoita, jotka ovat mahdollisimman tarkkoja tai juuri oikean voimakkuuksisia kuhunkin kilpailulajiin. Optinen mittari, optinen kronografi, on ollut tähän asti perustyökalu. Siinä on kaksi valokennoa, joita luoti ohi mennessään varjostaa. Iso ongelma on, että näille mittareille pitää saada tasainen valaistus, ja mittaustilanteessa voi olla pilvistä, puolipilvistä, aurinkoista, sateista, mitä vain. Ja kun mittari pitää laittaa lähelle luodin lentorataa, aina silloin tällöin vahingossa mittariin itseensä ammutaan. Pienimmillään jotain vähän taipuu tai sitten tulee asiaa mittarikauppaan.

Tutkat ovat olleet mitä lie satojen tuhansien hintaisia, toki tarkkoja vehkeitä. Nyt kanadalainen yritys on tehnyt harrastajahintaisen vehkeen: Suomessa 725 euron LabRadar-luodinnopeustutkan. Sitä myy Suomessa FinnAccuracy. Toki halvimman optisen mittarin saa reilulla satasella, mutta siihen tarvitaan valaistus- ja varjostuslisälaitteita kuitenkin lisäksi. Kätevä kantolaukku toki tähänkin kannattaa hankkia, ja lisämikrofoni ilma-aseita ja vaimennettuja pienoiskivääreitä varten. Tutka nimittäin normaalisti odottaa laukausääntä, ennen kuin aloittaa mittauksen.

Tutkaa ei tarvitse laittaa 2-3 metrin päähän ampumalinjalle, vaan se laitetaan ampumapaikalle, ja mittauksessa ammutaan sen vierestä. Vaaraa vahingossa ampua laite ei siis ole. Asettelu on mukavampaa ja nopeampaa, kun ei tarvitse tarkkaan katsoa sijoittelua. Tutka vain nostetaan jalustalla sopivaan mukavaan ampumakorkeuteen ja suunnataan kohti maalitaulua. Tutkan asettelu ei häiritse muita ampujia – kun optista mittaria asetellaan etumaastoon, joutuvat muut ampujat radalla odottelemaan.

Lisälaitteiksi tutka tarvitsee jalustan. Kuvassa on roskiksesta löydetty huterin mahdollinen jalusta – huteruus ei tässä haittaa, jos ei vain tuule kovaa. Kevyt jalusta on mukava pitää aina laitteen mukana. Laitteessa on patterikotelo, mutta virran kulutus on sen verran suuri, että jos koko päivän mittailee, niin pattereita joutunee vaihtamaan. Ladattavat AA-kokoiset NiMH-akut toimivat, mutta vain lyhyen ajan. Niiden jännite lienee liian matala. Muutaman kympin USB-virtapankki jaksaa pitää tutkaa päällä koko päivän. Tällä on merkitystä, jos isoissa kilpailuissa mitataan kaikkien kilpailijoiden patruunat.

Tutkalla on vielä sekin etu optiseen mittariin verrattuna, että luodin nopeuksia saadaan mitattua eri etäisyyksiltä. Kun ammutaan laitteen vierestä 10-15 cm etäisyydeltä, luoti tulee tutkan keilaan vähän 5 metrin matkan jälkeen. Siitä eteenpäin tuloksia saadaan talteen noin puolen metrin välein. Signaali heikkenee matkan kasvaessa. Isolla 9 mm pistooliluodilla tai siitä isommilla mittarin pitäisi toimia jonnekin 100 metrin paikkeille asti. Pienemmät pienoiskiväärin tai kiväärin luodeilla voi jäädä matka hyvinkin lyhyeksi. Joitain .223rem-kaliiperin kiväärinluoteja muodosta riippuen ei saada mitattua lainkaan. Suoraa heijastavaa pintaa on luodin perässä liian vähän.

Kun eri matkoilta saadaan nopeuksia, voidaan laskea luodin ballistinen kerroin, ja siitä sitten laskea luodin lentorata kokonaisuudessaan – sen putoama vaikka kilometrien päähän. Kaikki mittaustulokset tallentuvat SD-muistikortille, josta ne voi ottaa tietokoneelle. Laitteen voi liittää myös USB-johdolla tietokoneeseen ja siirtää muistikortin sisällön sitä kautta. Tutka ei kuitenkaan mittaa samaan aikaan kun se on liitettynä tiedonsiirtoa varten tietokoneelle.

Tutkassa on myös asetus, jolla voi jousiampujien nuolien nopeuksia mitata. Tätä en ole itse kokeillut.

Onhan tämä satunnaiseen käyttöön optista paljon kalliimpi, mutta seuroille kilpailujen järjestämistä varten ja yhteiseen käyttöön tosi hyvä hankinta. Olen tätä useammalle seuralle suositellut ja ovatkin hankkimassa niitä.

Edellisestä artikkelista tähän päiväkirjaan ehti kulua yli vuosi. Paljon on sillä välin tullut kisattua, harrastettua ja harjoiteltua, mutta muuten on ollut sen verran runsaasti kiirettä, että kirjoittaminen on jäänyt. Ehkä pikku hiljaa valokuvia peratessa tulee tässä välissäkin tapahtuneista kirjoiteltua taas.

Suurimmat ampumaurheilukilpailut Suomessa vuosiin

Sunnuntaina päättyvät suurimmat ampumaurheilukilpailut pitkästä aikaa. Vaasassa pidettävä Wasamatch on tänä vuonna Pohjoismaiden mestaruuskilpailut ja Suomen mestaruuskilpailut practicalissa. 16 ampuma-aseman ja 194 kilpailijan kisa on järjestelytöiden, rakenteiden määrän ja kilpailijoiden määrän yhteen laskien Suomalaisen ampumaurheilun suurponnistus. Kymmenet vapaaehtoisen Vaasan seudulta ja ympäri Suomea osallistuvat järjestelyihin ja ovat kisapäivien henkilökuntaa. Järjestävä seura, Vasa Skyttegille – Vaasan Ampujat r.f., on viimeisen yli puolen vuoden ajan tehneet töitä kilpailun onnistumisen eteen. Ensimmäiset suunnittelukokoukset pidettiin marraskuussa, ja sen jälkeen yhteydenpito ja valmistelu on ollut jatkuvaa.

Joskus kuvaan ehtii luoti, tässä 30 cm pituisena vanana.
Joskus kuvaan ehtii luoti, tässä 30 cm pituisena vanana.

Varsinainen kilpailu on kaksipäiväinen. Kilpailijat ampuvat 8 asemaa lauantaina ja loput 8 sunnuntaina. Koska suurin osa toimitsijoista haluaa myös osallistua ja ampua vaivalla rakennetut hienot asemat, toimitsijat kilpailivat esikisassa torstaina ja perjantaina, eli yhteensä ampumapäiviä on neljä. Kilpailevia toimitsijoita on noin 60.

Kivijärven ampumaurheilukeskus on upea paikka näin ison kilpailun järjestämiselle. 16 ampuma-aseman sijoittaminen keskuksen radoille on silti kova työ. Jokaisen mahdollisen radan jokainen nurkka on käytössä. Osa asemista on silti päällekkäisiä, eli samassa paikassa tehdään samojen rakenteiden sisällä ensin yksi suoritus, sitten muutetaan rataa hieman, ja tehdään toinen suoritus. Vaikka asemien suunnittelu onkin alkanut jo kuukausia sitten ja materiaalit hankittu hyvissä ajoin, niiden rakentaminen on ollut viimeisten päivien aikana iso työ järjestävälle seuralle. Jokainen kulma, mistä ampuja kääntyy ja näkee uudet taulut, tulee olla juuri suunnitellun mukainen, jotta aseman suunnittelijan näkemys toteutuu. Asemien tulee testata tasapuolisesti erilaisia ampujan taitoja.

Ampuma-asemiin saadaan vaihtelua esimerkiksi avattavilla ovilla.
Ampuma-asemiin saadaan vaihtelua esimerkiksi avattavilla ovilla.

Rakenteiden täytyy toimia. Ovien ja luukkujen täytyy kestää jatkuvaa heilumista, vaikka ovatkin vain tätä viikonloppua varten rakennettuja. Jos jotain menee rikki kilpailun aikana, korjataan rakenne niin, että se on kaikille kilpailijoille myös korjauksen jälkeen samanlainen.

Luukun avausmekanismin jokainen solmu on mietitty ja testattu. Luukun pitää toimia tuhansia kertoja, kun narusta vetäistään nopeasti ja voimalla.
Luukun avausmekanismin jokainen solmu on mietitty ja testattu. Luukun pitää toimia tuhansia kertoja, kun narusta vetäistään nopeasti ja voimalla.

Kaikkea toimintaa ja sääntöjen toteutumista valvoo ratamestari Jouni Hynninen ja hänen apunaan eri puolille ampumaurheilukeskusta sijoitetut pääratatuomarit. Jokainen ampuma-asema toimii itsenäisesti omalla henkilökunnalla kilpailun ajan, ja asemalla punapaitaiset tuomarit tulkitsevat jokaisen osuman arvon, mittaavat suoritukseen kuluneen ajan ja seuraavat kilpailijoiden jokaista liikettä, että ne ovat kirjallisen asemakuvauksen mukaiset. Muuten lisätään kilpailijan tulokseen virhepisteitä.

Jokaisella asemalla tulosten kirjaaminen on tarpeellista paperityötä, ja tuloslomakkeiden käsittely tehdään siellä mistä vain sille kuiva tila löytyy.
Jokaisella asemalla tulosten kirjaaminen on tarpeellista paperityötä, ja tuloslomakkeiden käsittely tehdään siellä mistä vain sille kuiva tila löytyy.

Näitä punapaitaisia tuomareita onkin tullut ympäri suomea olemaan mukana tässä kansallisessa ponnistuksessa. Eikä pelkästään tuomareita, vaan muita ampumaurheilijoita ja heidän perheenjäseniään on asemilla töissä, juoksemassa jokaisen suorituksen jälkeen ympäri rataa nostamassa kaadettuja peltejä ja paikkaamassa tauluja.

Ennen seuraavaa ryhmää voivat joskus toimitsijat ehtiä levätä auringossa
Ennen seuraavaa ryhmää voivat joskus toimitsijat ehtiä levätä auringossa

Kilpailijoiden päivä alkaa ilmoittautumisella, jossa tarkistetaan myös kilpailuvälineet.

Ilo on sitä, että ase on sääntöjen mukainen, tässä tapauksessa mahtuu määrättyjen mittojen sisään
Ilo on sitä, että ase on sääntöjen mukainen, tässä tapauksessa mahtuu määrättyjen mittojen sisään

Ampumaurheilukisoissa on totuttu siihen, että metsän keskellä olevalle radalle tullaan eväiden kanssa ja yritetään vain pärjätä päivä. Vaasassa kilpailun hintaan sisältyy monipuolinen lounas.

Lounas on järjestetty pitopalvelulla
Lounas on järjestetty pitopalvelulla

Lisäksi kanttiinista saa koko päivän kahvia ja muuta lisäenergiaa.

Kanttiinista saa kahvia ja muuta lisäenergiaa
Kanttiinista saa kahvia ja muuta lisäenergiaa

Sateen sattuessa ammutaan sateessa. Esikisapäivinä osan aikaa paistoi ja osan aikaa tuli sadetta, mutta kaikki asemat toimivat. Varsinaisen kilpailun lauantaipäivä oli kauniin aurinkoinen, mutta sunnuntaina sataa runsaasti. Sateeseen pitää varautua sekä taulujen suojaamisen osalta että turvallisuuden osalta. Märkä taulu alkaa nopeasti lerpattamaan ja paikatkin valuvat pois. Maan kastuminen ei saa muuttaa ampumapaikkaa liukkaaksi. Kaikki tämä on otettu Vaasassa huomioon etukäteen, ja niinpä kilpailu on edennyt aikataulussa.

Taulujen päälle rakennetut katokset estävät tauluja vettymästä sateella.
Taulujen päälle rakennetut katokset estävät tauluja vettymästä sateella.

Kilpailun miellyttävyyteen vaikuttaa paljon se, miten sujuvasti kilpailu etenee. Sujuvuuden varmistaminen on sitä toimitsijoiden arkea, väsymätöntä toistoa ja aseman toimintojen pyörittämisen hiomista nopeammaksi.

Pitkällä asemalla tulkkaus aloitetaan heti kun turvallisesti mahdollista
Pitkällä asemalla tulkkaus aloitetaan heti kun turvallisesti mahdollista
Paikkaajia tarvitaan tarpeeksi, että vaikeatkin taulut saadaan nopeasti taas kuntoon.
Paikkaajia tarvitaan tarpeeksi, että vaikeatkin taulut saadaan nopeasti taas kuntoon.
Kun suoritus on ohi, levittäytyy henkilökunta lukemaan ja paikkaamaan tauluja.
Kun suoritus on ohi, levittäytyy henkilökunta lukemaan ja paikkaamaan tauluja.

Asemiin tutustumisen tärkein merkitys on turvallisuus. Kilpailijat tutkivat, miten suorituksen saa tehtyä turvallisesti, mutta tietenkin samalla miettivät, miten sen saa tehtyä nopeimmin.

3 minuuttia aikaa miettiä aseman parasta suoritusta
3 minuuttia aikaa miettiä aseman parasta suoritusta
Joskus suorituspaikka on pieni, mutta kaikkien on siihen tutustuttava..
Joskus suorituspaikka on pieni, mutta kaikkien on siihen tutustuttava..

Suomessa ja Vaasassa voidaan olla ylpeitä, että kilpailu onnistui kaikilla tavoilla hyvin.

Onni on sujuva suoritus!
Onni on sujuva suoritus!

Tulokset ja lisätietoja sivulta www.wasamatch.fi

Valokuvaus

Viime syksynä aloin miettiä sitä, että ampumaurheilusta on kovin vähän tehty taidetta ja se, mitä on tehty, ei ole päässyt esille. Monesta urheilulajista on vuosisadan aikana otettu ikonisia kuuluisia kuvia, vaikuttavia teoksia, jotka kaikki ovat nähneet ja tunnistavat. Ne parhaimmillaan välittävät kaikille sen, mitä lajia tuntevat näkevät ja kokevat ja mitä tunteita siihen sisältyy. Ampumisesta sellaiset kuvat ovat harvassa, tai ne eivät pääse esille. Siksi tuntuukin, että mikä tahansa yritys siihen suuntaan voisi onnistua – rima on matalalla saavuttaa jotain.

Onnistuminen jossain vaatii kolmea asiaa: innostusta, lahjakkuutta ja ahkeruutta. Kahdellakin näistä pärjää, kunhan toinen niistä on innostus. Sitä minulla riittää, joten ajattelin ahkeruudella saada aikaiseksi ampumaurheilusta jonkinlaista taidetta ja kuvituskuvaa.

Ensimmäiset pari kuukautta projektissa on nyt opeteltu valokuvausta ja lähdetty etsimään aiheita. Yhtenä aiheena on löytää muotoja sellaisista paikoista, joita ei aina heti näe. Aseiden ja varusteiden kuluminen ja muokkaantuminen käytössä on mielenkiintoista, koska se kertoo vuorovaikutuksesta ihmisen kanssa, kovasta käytöstä ja harjoittelusta, tai muuten vain tuottaa erikoisia muotoja. Tässä kuvassa on yksityiskohta 1920-luvulta peräisin olevasta perinnelajien pistoolista. Siinä luistin ulkoneva osa on kulunut nahkaista säilytyskoteloa vasten, ja samaten muita uria on syntynyt luistin liikkeen takia. Alkuperäisen pinnan koneistuksen epätasaiset naarmut ovat myös jäljellä.

20-luvun Lugerin purkusalpa ja kulumia
20-luvun Lugerin purkusalpa ja kulumia

Muotoja tuottaa myös se satunnainen prosessi, joka muokkaa ammutut luodit tai maalitaulut nopeasti ja voimalla. Joskus luoti selviää kokonaisena matkastaan, joskus tuhoutuu kokonaan tai vääntäytyy erilaisiksi sirpaleiksi.

Osa 45acp-kaliiperin luodin kuparivaipasta rihlajälkineen
Osa 45acp-kaliiperin luodin kuparivaipasta rihlajälkineen

Kun tätä kuvaamista opettelee, on se aika lailla aikaa vievää säätöä. Sinänsä ensin kun lukee hyvistä kirjoista hyvät neuvot, voi tietää mitä tehdä, mutta aina välineet eivät ole ihan samat ja rutiini puuttuu, niin aikaa kuluu.

Kuvausjärjestely aseen yksityiskohtien esille saamiseen
Kuvausjärjestely aseen yksityiskohtien esille saamiseen

Näistä aiheista siis voi tulla vielä kaikenlaista abstraktia teosta. Mutta kivaa olisi saada ihmisetkin esille. Ilmeet ja eleet onnistumisissa ja varsinkin epäonnistumisissa – niistä taitavat tulla mielenkiintoisimmat urheilun uutiskuvatkin. Suurena haasteena on saada kasvot esille, valokuvaaja kun ei voi mennä ampumaradalla ampujien eteen. Olenkin alkanut kokeilemaan, miten kamera kannattaa sijoittaa jalustalle ampujien etupuolelle kaukolaukaisimella käytettäväksi. Mitkä asetukset, miten hoitaa kuvaustilannetta niin, että edes joku onnistunut otos tulisi.

Näin talvella oma seurani harjoittelee sisäampumaradalla. Siellä valaistus on heikko ja yleensä käytämme hengityssuojaimia, koska ilmanvaihto ei vie kaikkia lyijy-yhdisteitä pois hengitysilmasta riittävän nopeasti. Paljon harjoitellessa altistusta ilman suojaimia tulisi liikaa. Niinpä olosuhteet eivät ole parhaat hyville kuville. Suojaimet näyttävät aika huvittavilta ja kasvot eivät näy. Otan kuitenkin tämän enemmänkin harjoitteluna kesää ja ulkoratojen kisoja varten. Tässä nyt kuitenkin yksi kuva lippaanvaihdosta vauhdissa. Vanha lipas putoaa ja uusi on matkalla tilalle. Varsin mitäänsanomaton kuva, mutta koska se on harvinaisemmasta kuvakulmasta, tuntuu se silti erikoiselta. Kuten sanottu, rima on matalalla.

Luke, I am your father!
Luke, I am your father!

Kuvaamisen opettelu vie tietysti aikaa ja oma harjoittelu jää vähemmälle. Sekä kuivaharjoittelu kotona että ampumaharjoittelu on kärsinyt.