Alienin teline

Keväällä lainasin Laugo Alienin suomalaiselle kisatelinevalmistajalle SLB:lle, joka teki sovituksen telineeseensä. En silloin vielä ottanut sitä käyttöön, vaan satunnaisesti Alienilla harjoitellessa käytin mukana tullutta koteloa. Koska elokuun lopussa ehdin Vaasaan (jossa aina järjestetään erinomaiset kisat) productionin SM-kisoihin, niin siitä päätin tehdä itselleni Alienin debyyttikisan.

Telinettä saa siirrettyä ja kierrettyä kaikkiin suuntiin riittävästi mihin tahansa makuun sopivasti.

Teline pitää säätää omiin tottumuksiin ja ruumiinrakenteeseen sopivaksi. Ensinnäkin haluan noudattaa tarkasti sääntöjä, ja ase ei saa niiden mukaan olla yli 5 cm kehosta irti. Itsellä ei enää vegaaniruokavalioon siirtymisen jälkeen ole riittävää vatsamakkaraa työntymässä kohti asetta (10 kg hävisi ilman laihduttamista), joten ensimmäisenä siirsin muovisen telineen pykälää lähemmäksi ripustusta. Kuvassa näkyy edellinen ruuvinreikä vaakasuorassa metalliosassa, ja nyt ruuvi on seuraavassa reiässä.

Sormet eivät ota telineen vyöpidikkeeseen, kun metallivarsi on käännetty näinpäin.

Vyökiinnikkeen ja pystysuoran metallitangon kulmassa on kaksi asentoa. Kuvassa näkyy se asento, jossa vyökiinnike on vyössä edempänä ja metallitanko osoittaa taaksepäin ja siirtää telineen kiinnikkeestä taaksepäin. Tämä oli tarpeellinen muutos, koska toisessa asennossa vyökiinnike oli taaempana aseen kahvan kohdalla, jolloin otetta muodostaessa sormet osuivat joskus kipeästikin vyökiinnikkeeseen ja sen ruuveihin. Varmaankaan näin ei kävisi, jos en olisi siirtänyt telinettä lähemmäs vartaloa. Mutta joka tapauksessa näin tämä toimii hyvin minulla.

Kun vyökiinnikkeen ja metallitangon kulman vaihtaa, vyökiinnike siirtyy vyöllä edemmäs ja vaihtaa kulmaa suhteessa vartaloon, jolloin aseen kulma vaihtuu. Mutta ei hätää, ase on helppo säätää takaisin suoraan hölläämällä telineen alaosan ruuveja samalla asetta käänellen oikeaan suuntaan.

Ajattelin kokeilla hieman perästä taaksepäin kallistettua asentoa aseelle.

Ensin säädin luistin samaan tapaan kuin aiemmin SLB-telineessä minulla on ollut STI Edge, mutta nyt kokeilin kääntää perää vähän taaksepäin. En ehkä ihan ole tottunut tähän vielä enkä tiedä mikä olisi paras asento. Jotenkin ajattelin, että ranne olisi tässä asennossa suorempana vedossa. Tästä minulla on selvästikin liian vähän tietoa, ehkä pitäisi etsiä sitä kokeneemmilta.

Näillä mennään ja sen verran vaan kuivaharjoittelua kuin parissa päivässä ehtii ja kisaan.

Vastaa