Kisoja rakentamassa

Kesäloma oli ampumisen suhteen hiljaiseloa, käytiin ensin sateita paossa etelässä ja sitten pientä harjoittelua pienoiskiväärillä kuten suunnitelma oli. Sitten alkoi hulina: kaksi ensimmäistä viikonloppua elokuussa oli kilpailuja, joiden järjestelyissä olin mukana.

Elokuun ensimmäinen viikonloppu kisat olivat Sipoossa paikallisen seuran järjestämät, tämän vuoden Suomen suurimmat ampumaurheilukilpailut, ja olin ilmoittautunut mukaan toimitsijaksi auttamaan. Toimitsijana ollaan yleensä sen mukaan miten ehditään mukana rakentamassa kisaa edellisen viikon aikana, ja sitten toisena päivänä viikonloppuna ammutaan itse kisa ja toisena ollaan palvelemassa muita kilpailijoita.

Sen verran viistettä kepin kärkeen, että saa työnnettyä kepin maahan rautakangen tekemään reikään.
Sen verran viistettä kepin kärkeen, että saa työnnettyä kepin maahan rautakangen tekemään reikään.

Ehdin rakennuspäivänä, keskiviikkona paikalle kuuden aikaan, ja rakentaminen oli täydessä käynnissä. Jokaisella toimitsijalla oli määriteltynä asema, jolla kisapäivinä toimi, ja sen aseman rakentaminen on samojen henkilöiden vastuulla. Aseman suunnittelija on tehnyt kuvat ja ohjeet mikä on homman idea ja siitä sitten aletaan laittamaan seiniä pystyyn ja tauluja kannattavia keppejä maahan. Itse näytin tarpeettomalta seinien pystytyksessä, ja delegoin itseni taulukeppien teroittamiseen, mikä suunnilleen jäi omaksi kontribuutioksi tällä kertaa. Kun olin kasan teroittanut, oli asema muuten valmis ja muillakaan 11 asemalla ei apua kaivattu.

Seinät rajoittavat mistä mitäkin taulua voi ampua. Liikkuminen vain rajatulla alueella.
Seinät rajoittavat mistä mitäkin taulua voi ampua. Liikkuminen vain rajatulla alueella.

Pikku hiljaa, kun kisojen rakentamisessa käy auttamassa ja oman seuran kisoja järjestää, oppii tätä rakentamishommaa. Kukaan ei tällaisessa vapaaehtoisorganisaatiossa jakamaan tehtäviä täydellisesti, joten oman kokemuksen ja aloitteellisuuden varaan jää paljon.

Lauantaina oli oma kilpailupäivä. Näissä kisoissa oli ylellistä, että järjestäjien ei tarvinnut esikisapäivänä vuorotellen ampua ja sitten olla tuomareina ja toimitsijoina, vaan molempina kisapäivinä oli henkilökunta erikseen ja kilpailijat voivat keskittyä vain ampumiseen.

Sunnuntaina meitä oli tällä asemalla 11 neljä toimitsijaa. Aamulla jaoimme tehtävät, yksi otti kirjurin hommat, minulle laitettiin ratatuomarin homma ja loput paikkasivat tauluja. Näin siis olin koko päivän äänessä ohjaamassa kilpailijan suoritusta, mittaamassa suoritukseen kulunutta aikaa ja tarkistamassa osumia. On todella hienoa seurata kaikkien kilpailijoiden suorituksia: miten he suunnittelevat ratkaisevansa tehtävän, miten sitten suunnitelma onnistuu, muuttuu matkan varrella tai menee täysin pieleen. Ja tietysti jos vain on aikaa vaihtaa muutama sana, niin on kiva tavata ihmisiä eri puolilta maata. Sitä aikaa vain ei töissä ollessa tällä kertaa paljoa ollut – kilpailijoita tuli tasaisena virtana paikalle sitä mukaa kun edelliset olivat valmiita. Hyvä niin, että kisassa asemat ovat niin järjestettyjä, että mihinkään ei synny pitkää jonoa ja toisaalla sitten oltaisiin tyhjän panttina. Tällä kertaa ruokatauollekaan ei ollut luppoaikaa, vaan piti vain sanoa kilpailijoille, että nyt joudutte odottamaan ja katselemaan henkilökunnan ruokailua.

Moni kilpailija on aloittanut uransa juuri tulemalla kisoihin toimitsijaksi, koska silloin pääsee kokeneiden kilpailijoiden kanssa juttelemaan ja oppii paljon muiden suorituksista.

Kenellekään ei makseta palkkaa näistä hommista, ruoka saadaan toimitsijapäivänä ja kisamaksua ei tarvitse maksaa. Vain kilpailun päätuomarille maksetaan matkakorvaus. Tässä lajissa tarvitaan suuri määrä toimitsijoita, yleensä kolmasosa tai melkein puolet kilpailijoista on myös töissä kisoissa. Ilman vapaaehtoistyötä ei näitä kilpailuja pystyttäisi järjestämään.

Vastaa