Kuinka hyvä haluan olla?

Absurdi kysymyskö? Ei ole, johonkin rajaan asti. Jos haluaa olla mahdollisimman hyvä, käyttää kaiken aikansa, rahansa ja jaksamisensa sen edistämiseen. Muuten kaikki onkin näiden tekijöiden välillä tasapainoittelua.

Joku käy kerran vuodessa radalla katsomassa, vieläkö kivääri, kiikaritähtäin ja ampuja ovat kunnossa. Tällä tavalla ei uutta opita, mutta pysytään jollain aikoinaan opitulla tasolla, tai tasolla, jolle on taannuttu sittemmin.

Työssä käyvä ihminen, jolla elämässä on muitakin tärkeitä asioita ja vieläpä muitakin harrastuksia, voi käydä vaikkapa kerran kuukaudessa. Jos aiemmin on oltu aktiivisempia, taso taantuu johonkin asti. Jos harrastus on ollut samanlaista aina, vuosien varrella oppii kyllä lisää.

Siitä ylöspäin on paljon askeleita, eikä ole mitään hyvää harjoittelun määrän tasoa. Aina lisää harjoittelu parantaa taitoja. Tämä on myös masentavaa. Tietää, että ei ole oikotietä, lahjakkuutta, yllättävää valaistumista tai jotain maagista rajaa, jonka ylittämisen jälkeen tulee paljon paremmaksi. Jokainen prosentti lähemmäs Suomen parhaita tai maailman parhaita on kivuliaampi kuin edellinen.

Kansalliseksi tai maailman huipuksi ei pääse harjoittelematta niin paljon kuin vain inhimillisesti on mahdollista. Ei tietenkään, koska joku aina harjoittelee niin paljon kuin mahdollista. Tämä tarkoittaa joka päivä ja useita erilaisia harjoitteita päivässä. Fyysinen kunto ja välineet myös täysin viritettynä huippuunsa. Siitä voi sitten laskea sen, mihin itsellä on mahdollisuuksia ja halua. Kuinka paljon huonompi haluaa olla.

Minä haluan käyttää ampumaurheiluun vaihtelevasti osan muutamasta päivän kuukaudessa, tai joinain viikkoina pari päivää. Eikä aina siinä omassa ykköslajissa, Practicalissa, vaan monipuolisesti muissakin. Tällä määrällä pääsee keskinkertaiseksi ampumaurheilijaksi.

Ylimielisyys kostautuu Kouvolassa

Tässä lajissa mitataan sen moton mukaan tarkkuutta, voimaa ja nopeutta, ja nyt olisi tarvittu sitä tarkkuutta. Pitkähköjä ampumamatkoja oli suhteellisesti enemmän kuin tyypillisissä kilpailuissa ja erityisesti taulut oli rajattu pieniksi ja niiden viereen tai osittain päälle oli sijoitettu rangaistustauluja, joihin osumalla pisteet vähenevät. Siis olisi pitänyt ampua vain juuri niin nopeasti, että voi olla varma, että osuma ei mene rangaistustaulun puolelle, mutta on silti parhaalla pistealueella ammuttavassa taulussa.

Rauhallinen heppa, jonka kyydissä istuttiin. Ohjaksista vetämällä lähtevät heilumaan liikkuvat taulut.
Rauhallinen heppa, jonka kyydissä istuttiin. Ohjaksista vetämällä lähtevät heilumaan liikkuvat taulut.

Silti on todella kivaa normaalien harjoitusten sijaan päästä kilpailuihin, joissa on jaksettu rakentaa mielenkiintoisia ja monimutkaisia tehtäviä. Jokaiseen tehtävään pitää keskittyä, miettiä sen suoritustapoja, pohtia kuinka omilla ampumataidoilla sen suorittaa mahdollisimman nopeasti.

Kuvassa olevassa tehtävässä istuttiin alussa hepan kyydissää reessä. Reki oli toki paikallaan. Pohdittavana on, että kannattaako nousta seisomaan vai ampua istualtaan. Jos jää istumaan, ei mene aikaa ylös nousemiseen ja periaatteessa asento on vakaampi. Mutta nousemiseen ei kuitenkaan mene lisää aikaa, koska sinä aikana piti kuitenkin ottaa ase käteen ja virittää se. Pystystä on myös tottunut ampumaan, koska vain sitä yleensä harjoitellaan, joten pystyasento on tarkempi suurimmalla osalla ampujista. Liikkuvista tauluista näkyi myös suurempi osa, jos nousi seisomaan. Tein näin sitten itsekin.

Kaiken kaikkiaan on tyytyväinen, että tuli käytyä tuolla. Sijoitus uuden luokan ensimmäisessä kisassa oli 5/7, ja olen tyytyvänen, että sain kaksi ampujaa jätettyä taakseni, vaikka ylimielisyys kostautui vaikeassa kisassa huonoina osumina ja ohilaukauksina. Yhdessä tehtävässä olin kuitenkin toisena, koska muut ampuivat vielä enemmän ohi!

Ensimmäiset Open-luokan kisat

Tänä vuonna olen päättänyt kilpailla ja harjoitella Practicalin Open-luokassa. Se tarkoittaa, että optiset tähtäimet ovat sallittuja, ja kaikenlainen muukin virittely ja aseen parantaminen.

Suomessa kilpailut ovat yleensä enemmän lumettomaan aikaan. Tänä vuonna Kouvolassa kuitenkin jo nyt järjestetään pienet Practical-kilpailut, lumesta huolimatta.

Puhdistusta varten purettu Open-pistooli
Puhdistusta varten purettu Open-pistooli

Muutaman tunnin kilpailuja – ja yhteensä muutaman kymmenen sekunnin mittaista kilpailusuoritusta varten – tehdään edellisinä viikkoina aika paljon töitä. Kylmemmässä säässä pitää varmistaa, että patruunat ovat sääntöjen mukaiset, eikä kylmä heikennä niiden tehoa sääntöjen antaman rajan alle. Patruunoiden ruutimäärää piti siis hieman, mutta turvallisissa rajoissa, lisätä, ja tulokset mitata. Talven aikana harjoituksissa on kaikkien osien – lippaiden, patruunoiden ja aseen osien – toimivuutta testattu ja kehitetty viilailemalla sieltä täältä. Erityisesti lippaissa itse virittely on tärkeää, ne ovat aseen toiminnan kannalta useimmiten ongelmallisin osa ja vaativat eniten työtä.

Näin edellisenä päivänä on kuitenkin myöhäistä tehdä mitään suurta säätöä. Silloin todennäköisimmin onnistuu vain pilaamaan jotain kilpailun aattona. Toisaalta jos huomaa erityisen vakavan vian, niin sille on vielä hetki aikaa tehdä jotain.

Tällä hetkellä toinen isoista lippaistani – joihin Open-luokassa mahtuu lähemmäs 30 patruunaa, minulla 28 – ei toimi oikeastaan ollenkaan, ja toisessa havaitsin tällä viikolla, että viimeinen patruuna jää syöttymättä. Syynä voi olla eräs lippaan osa, joka ei ole tarpeeksi pitkä, tai sitten joudun hiomaan lisää muovia pois lippaan patruunannostimesta. Tämän lippaan soisi huomenna toimivan, koska se on juuri se, jolla aloitan jokaisen suorituksen, ja jotta lipasta ei tarvitsisi vaihtaa 27 lippaasta tulleen patruunan jälkeen, haluaisin sen 28. patruunankin sieltä luotettavasti tulevan.

Jännitys siis säilyy, että tuleeko kisoissa vastaan yllätyksiä toiminnan suhteen. Enää ei ole aikaa käydä millään radalla kokeilemassa. Sipoon rata olisi juuri nyt auki, mutta luotan nyt tarpeeksi siihen, että saan lipasongelman korjattua riittävän hyvin ja testattua sen kotona toimimattomilla eli klikkipatruunoilla.