Ensimmäiset Open-luokan kisat

Tänä vuonna olen päättänyt kilpailla ja harjoitella Practicalin Open-luokassa. Se tarkoittaa, että optiset tähtäimet ovat sallittuja, ja kaikenlainen muukin virittely ja aseen parantaminen.

Suomessa kilpailut ovat yleensä enemmän lumettomaan aikaan. Tänä vuonna Kouvolassa kuitenkin jo nyt järjestetään pienet Practical-kilpailut, lumesta huolimatta.

Puhdistusta varten purettu Open-pistooli
Puhdistusta varten purettu Open-pistooli

Muutaman tunnin kilpailuja – ja yhteensä muutaman kymmenen sekunnin mittaista kilpailusuoritusta varten – tehdään edellisinä viikkoina aika paljon töitä. Kylmemmässä säässä pitää varmistaa, että patruunat ovat sääntöjen mukaiset, eikä kylmä heikennä niiden tehoa sääntöjen antaman rajan alle. Patruunoiden ruutimäärää piti siis hieman, mutta turvallisissa rajoissa, lisätä, ja tulokset mitata. Talven aikana harjoituksissa on kaikkien osien – lippaiden, patruunoiden ja aseen osien – toimivuutta testattu ja kehitetty viilailemalla sieltä täältä. Erityisesti lippaissa itse virittely on tärkeää, ne ovat aseen toiminnan kannalta useimmiten ongelmallisin osa ja vaativat eniten työtä.

Näin edellisenä päivänä on kuitenkin myöhäistä tehdä mitään suurta säätöä. Silloin todennäköisimmin onnistuu vain pilaamaan jotain kilpailun aattona. Toisaalta jos huomaa erityisen vakavan vian, niin sille on vielä hetki aikaa tehdä jotain.

Tällä hetkellä toinen isoista lippaistani – joihin Open-luokassa mahtuu lähemmäs 30 patruunaa, minulla 28 – ei toimi oikeastaan ollenkaan, ja toisessa havaitsin tällä viikolla, että viimeinen patruuna jää syöttymättä. Syynä voi olla eräs lippaan osa, joka ei ole tarpeeksi pitkä, tai sitten joudun hiomaan lisää muovia pois lippaan patruunannostimesta. Tämän lippaan soisi huomenna toimivan, koska se on juuri se, jolla aloitan jokaisen suorituksen, ja jotta lipasta ei tarvitsisi vaihtaa 27 lippaasta tulleen patruunan jälkeen, haluaisin sen 28. patruunankin sieltä luotettavasti tulevan.

Jännitys siis säilyy, että tuleeko kisoissa vastaan yllätyksiä toiminnan suhteen. Enää ei ole aikaa käydä millään radalla kokeilemassa. Sipoon rata olisi juuri nyt auki, mutta luotan nyt tarpeeksi siihen, että saan lipasongelman korjattua riittävän hyvin ja testattua sen kotona toimimattomilla eli klikkipatruunoilla.

Vastaa