Ylimielisyys kostautuu Kouvolassa

Tässä lajissa mitataan sen moton mukaan tarkkuutta, voimaa ja nopeutta, ja nyt olisi tarvittu sitä tarkkuutta. Pitkähköjä ampumamatkoja oli suhteellisesti enemmän kuin tyypillisissä kilpailuissa ja erityisesti taulut oli rajattu pieniksi ja niiden viereen tai osittain päälle oli sijoitettu rangaistustauluja, joihin osumalla pisteet vähenevät. Siis olisi pitänyt ampua vain juuri niin nopeasti, että voi olla varma, että osuma ei mene rangaistustaulun puolelle, mutta on silti parhaalla pistealueella ammuttavassa taulussa.

Rauhallinen heppa, jonka kyydissä istuttiin. Ohjaksista vetämällä lähtevät heilumaan liikkuvat taulut.
Rauhallinen heppa, jonka kyydissä istuttiin. Ohjaksista vetämällä lähtevät heilumaan liikkuvat taulut.

Silti on todella kivaa normaalien harjoitusten sijaan päästä kilpailuihin, joissa on jaksettu rakentaa mielenkiintoisia ja monimutkaisia tehtäviä. Jokaiseen tehtävään pitää keskittyä, miettiä sen suoritustapoja, pohtia kuinka omilla ampumataidoilla sen suorittaa mahdollisimman nopeasti.

Kuvassa olevassa tehtävässä istuttiin alussa hepan kyydissää reessä. Reki oli toki paikallaan. Pohdittavana on, että kannattaako nousta seisomaan vai ampua istualtaan. Jos jää istumaan, ei mene aikaa ylös nousemiseen ja periaatteessa asento on vakaampi. Mutta nousemiseen ei kuitenkaan mene lisää aikaa, koska sinä aikana piti kuitenkin ottaa ase käteen ja virittää se. Pystystä on myös tottunut ampumaan, koska vain sitä yleensä harjoitellaan, joten pystyasento on tarkempi suurimmalla osalla ampujista. Liikkuvista tauluista näkyi myös suurempi osa, jos nousi seisomaan. Tein näin sitten itsekin.

Kaiken kaikkiaan on tyytyväinen, että tuli käytyä tuolla. Sijoitus uuden luokan ensimmäisessä kisassa oli 5/7, ja olen tyytyvänen, että sain kaksi ampujaa jätettyä taakseni, vaikka ylimielisyys kostautui vaikeassa kisassa huonoina osumina ja ohilaukauksina. Yhdessä tehtävässä olin kuitenkin toisena, koska muut ampuivat vielä enemmän ohi!

Vastaa