Viime syksynä aloin miettiä sitä, että ampumaurheilusta on kovin vähän tehty taidetta ja se, mitä on tehty, ei ole päässyt esille. Monesta urheilulajista on vuosisadan aikana otettu ikonisia kuuluisia kuvia, vaikuttavia teoksia, jotka kaikki ovat nähneet ja tunnistavat. Ne parhaimmillaan välittävät kaikille sen, mitä lajia tuntevat näkevät ja kokevat ja mitä tunteita siihen sisältyy. Ampumisesta sellaiset kuvat ovat harvassa, tai ne eivät pääse esille. Siksi tuntuukin, että mikä tahansa yritys siihen suuntaan voisi onnistua – rima on matalalla saavuttaa jotain.

Onnistuminen jossain vaatii kolmea asiaa: innostusta, lahjakkuutta ja ahkeruutta. Kahdellakin näistä pärjää, kunhan toinen niistä on innostus. Sitä minulla riittää, joten ajattelin ahkeruudella saada aikaiseksi ampumaurheilusta jonkinlaista taidetta ja kuvituskuvaa.

Ensimmäiset pari kuukautta projektissa on nyt opeteltu valokuvausta ja lähdetty etsimään aiheita. Yhtenä aiheena on löytää muotoja sellaisista paikoista, joita ei aina heti näe. Aseiden ja varusteiden kuluminen ja muokkaantuminen käytössä on mielenkiintoista, koska se kertoo vuorovaikutuksesta ihmisen kanssa, kovasta käytöstä ja harjoittelusta, tai muuten vain tuottaa erikoisia muotoja. Tässä kuvassa on yksityiskohta 1920-luvulta peräisin olevasta perinnelajien pistoolista. Siinä luistin ulkoneva osa on kulunut nahkaista säilytyskoteloa vasten, ja samaten muita uria on syntynyt luistin liikkeen takia. Alkuperäisen pinnan koneistuksen epätasaiset naarmut ovat myös jäljellä.

Muotoja tuottaa myös se satunnainen prosessi, joka muokkaa ammutut luodit tai maalitaulut nopeasti ja voimalla. Joskus luoti selviää kokonaisena matkastaan, joskus tuhoutuu kokonaan tai vääntäytyy erilaisiksi sirpaleiksi.

Kun tätä kuvaamista opettelee, on se aika lailla aikaa vievää säätöä. Sinänsä ensin kun lukee hyvistä kirjoista hyvät neuvot, voi tietää mitä tehdä, mutta aina välineet eivät ole ihan samat ja rutiini puuttuu, niin aikaa kuluu.

Näistä aiheista siis voi tulla vielä kaikenlaista abstraktia teosta. Mutta kivaa olisi saada ihmisetkin esille. Ilmeet ja eleet onnistumisissa ja varsinkin epäonnistumisissa – niistä taitavat tulla mielenkiintoisimmat urheilun uutiskuvatkin. Suurena haasteena on saada kasvot esille, valokuvaaja kun ei voi mennä ampumaradalla ampujien eteen. Olenkin alkanut kokeilemaan, miten kamera kannattaa sijoittaa jalustalle ampujien etupuolelle kaukolaukaisimella käytettäväksi. Mitkä asetukset, miten hoitaa kuvaustilannetta niin, että edes joku onnistunut otos tulisi.

Näin talvella oma seurani harjoittelee sisäampumaradalla. Siellä valaistus on heikko ja yleensä käytämme hengityssuojaimia, koska ilmanvaihto ei vie kaikkia lyijy-yhdisteitä pois hengitysilmasta riittävän nopeasti. Paljon harjoitellessa altistusta ilman suojaimia tulisi liikaa. Niinpä olosuhteet eivät ole parhaat hyville kuville. Suojaimet näyttävät aika huvittavilta ja kasvot eivät näy. Otan kuitenkin tämän enemmänkin harjoitteluna kesää ja ulkoratojen kisoja varten. Tässä nyt kuitenkin yksi kuva lippaanvaihdosta vauhdissa. Vanha lipas putoaa ja uusi on matkalla tilalle. Varsin mitäänsanomaton kuva, mutta koska se on harvinaisemmasta kuvakulmasta, tuntuu se silti erikoiselta. Kuten sanottu, rima on matalalla.

Kuvaamisen opettelu vie tietysti aikaa ja oma harjoittelu jää vähemmälle. Sekä kuivaharjoittelu kotona että ampumaharjoittelu on kärsinyt.