Elokuun toisena viikonloppuna oma ampumaseura piti pitkään aikaan suurimmat järjestämänsä kisat. Koska meillä ei ole omaa ampumarataa, vuokrasimme viikonlopuksi Lopen ampumaurheilukeskuksesta kaikki practical-kilpailun asemien rakentamiseen sopivat ampumaradat. Yhteensä asemia tehtiin yhdeksän.
Kilpailijoita oli 110, joista 30 toimitsijoita. Lisäksi muutama toimitsija ei päässyt ampumaan kisaa, mutta teki silti runsaasti töitä sen eteen. Oman seuran avuksi järjestäjiksi oli tullut kymmenisen henkilöä muista seuroista ja pari tuttavaa ja puolisoa. Hyvä että oli, koska tämänkokoiseen kisaan tuo toimitsijamäärä on jopa liian pieni. Usein melkein puolet kilpailun ampujista on toimitsijoita practical-kisoissa. Miten on oikein edes mahdollista järjestää näin isoa työmäärää tarvitsevia kisoja? Tässä lajissa vain on nyt niin runsaasti intoa, että tekijöitä löytyy, vaikka monesti tuntuukin, että mennään ihan niillä jaksamisen rajoilla. Toimitsijoita jää puuttumaan ja loput joutuvat venymään lisää.
Ennen viikonloppua kisan järjestäminen kuormittaa muutamaa ihmistä: ampuma-asemien suunnittelu, tarpeiston suunnittelu ja hankkiminen, toimitsijoiden organisointi, kilpailijoiden ilmoittautumiset ja kisamaksut.
Isommalla porukalla toiminta lähtee käyntiin perjantai-iltapäivänä, kun tarpeisto – puutavaraa, rekvisiittaa, maalitarpeet, rakennustarvikkeet – ja ensimmäiset rakentajat saapuvat paikalle. Olemassaolevat rakenteet tarkistetaan ja niiden korjaaminen aloitetaan. Sitä mukaa, kun muu ampumatoiminta perjantai-iltana hiljenee radoilla, päästään myös sinne viemään ensimmäisiä rakenteita, laittamaan taulujen telineitä, seiniä ja maahan tulevia merkkejä paikalleen. Kirves, lapio, ruuvinväännin, pora, saha ja sirkkeli, rautakanki ja leka laulamaan kuorossa.
Kun ampuma-asemat on suunniteltu etukäteen, suunnittelijalla on jokin idea siitä, mitä taitoja asema testaa ja mitä erilaisia mielenkiintoisia suoritusvaihtoehtoja siinä saataisiin ampujat miettimään. Paperilla on helppo tätä suunnitella, mutta sitten radalla huomataankin, että tilaa ei ole yhtä paljoa, tielle tulee kiviä, kuoppia, suuntia joihin ei voikaan ampua, tai jokin maalilaite ei sovikkaan paikalleen. Silloin aseman suunnittelijan on parasta olla mukana rakentamispaikalla tutkimassa, miten asemaa voi muuttaa niin, että alkuperäinen idea saadaan sovitettua siihen. Tai miten sitä voi jopa parantaa paikan tarjoamilla mahdollisuuksilla.
Itse suunnittelin yhden aseman, keskipitkän, jonka oikea suoritus vaatii vähintään 21 osumaa. Halusin antaa mahdollisuuden ampua osaa maaleista useasta paikasta, ja jotkut olivat taas vain sillä tavalla näkyvissä, että ne voi ampua yhdestä kohtaa. Näin ampuja joutuu valitsemaan eri suoritusvaihtoehdoista itselleen, taidoilleen ja aseensa lipaskapasiteetille sopivan suoritustavan. Tauluja ja peltimaaleja oli myös eri etäisyyksillä ja eri kokoisia, mikä pakottaa vaihtamaan sitä tahtia, millä ampumista tekee. Pieneen ja kauempana olevaan maaliin pitää hidastaa vauhtia ja ehtiä tähdätä kunnolla, kun taas lähellä oleva isoon tauluun on mahdollista ampua hyvät osumat ohi juostessa. Liikkeestä ampuminen on yksi taito, jota sain tällä asemalla siis myös mitattua.
Suunniteltu asema oli kuitenkin paljon leveämpi kuin tila, johon sen pitäisi mahtua. Ampujan olisi ollut tarkoitus juosta yli 10 metriä sivuttain, ja olisi pitänyt olla mahdollista järkevästi aloittaa suoritus kummasta tahansa päästä symmetrisesti. Rata oli kuitenkin alle 7 metriä leveä, eikä asemaa saanut käännettyä toisinkaan päin mitenkään, että pituus riittäisi.
Ratkaisin asian laittamalla ampujan liikesuunnan vähän kulmittain, jolloin tässä paikassa sai vähän liikematkaa pidennettyä, ja samalla ampumamatkaakin joihinkin maaleihin yli 10 metriä. Ideasta tosin poistui symmetrisyys, kukaan ei suorittaisi tällaista tehtävää peruuttamalla, vaan kaikki liikkuisivat samaan suuntaan eteenpäin. Mutta kulmittaisuus tuntui jotenkin rikkovan ihmisten ajattelun muotteja ja tekevän asemasta mielenkiintoisemman.
Kun suunnitelmat muuttuivat, täytyi paikan päällä sitten nopeasti etsiä jokaiselle taululle, peltimaalille, seinälle ja liikkumista ohjaavalle rimalle uusi paikka. Seiniä ja tauluja siirrellään niin kauan, kunnes näyttää järkevältä: alkuperäisen idean mukaisesti joka paikasta täytyy ampua, koska joka paikassa on tauluja, jotka näkyvät vain siitä. Juostaan edestakaisin, katsotaan jokaiseen suuntaan mistä mikäkin taulu näkyy, taas siirretään seinää tai maalia ja uudestaan mietitään olisiko nyt hyvä.
Lopulta sitten kisoissa huippuampujiltakin tuli hyvää palautetta juuri tästä asemasta. Se todella teki hyvän mielen! Tässä huippusuoritus kilpailun open-luokan voittajalta:
Asemat oli rakennettu lauantaina puolen päivän maissa valmiiksi. Silloin ne käytiin kaikkien toimitsijoiden kanssa yhdessä läpi, että viimeisetkin puutteet tulisi korjattua. Yhdessä suunniteltiin miten jokaisella asemalla, sekä toimitsijoiden ampuessa, että varsinaisena kisapäivänä, kaikki toimitsijat osaisivat toimia oikein ja tulkita kaikki säännöt oikein ja tasapuolisesti jokaisen kilpailijan kohdalla. Sitten iltapäivällä me 30 paikalla ollutta toimitsijaa pääsimme ampumaan oman kilpailumme.
Lauantai-iltana laitoin tulostoimiston pystyyn. Tulokset toimitetaan syötettäväksi laskentaohjelmistoon paperilappusilla, yksi jokaista suoritusta kohden. Toimitsijakisasta siis syntyi 270 lappusta, jotka syötettiin lauantai-iltana, ja samalla sovittiin minua sunnuntaina hektisessä tulosten syöttämisen loppuvaiheessa auttavan porukan organisoimisesta. Kahden muun toimitsijan kanssa harjoiteltiin siis työtavat valmiiksi sunnuntaita varten. Odotettavissa on silloin 720 lappua lisää. Paperilaput ovat edelleen käytännöllisin tapa tulosten kirjaamikseksi suorituspaikalla. Jäljentävällä lomakkeella jää kilpailijalle täydellinen kopio merkinnöistä, ja internet-yhteydet korpiradoilla ovat yleensä niin huonot, että niihin ei voi luottaa.
Kisapäivä on tulostoimistolle aamulla ilmoittautumisten vastaanottoa ja sen varmistamista, että jokaisella kilpailijalla tiedot ovat oikein. Mukavaa on tavata kaikki kilpailijat ja vaihtaa pari sanaa, mutta siinä kiiressä kilpailijoiden jonottaessa ne pari sanaa vaan valitettavasti ovat vain ’Hei’ ja lähes jokaiselle toistetut lauseet ohjeista miten menetellä ja pieni mainos, että ruokaa on tarjolla kanttiinista. Ilmoittautumisen jälkeen tuloshomma onkin sitten yksinäisempää. Ensin aamulla odotellaan ensimmäisten lappujen valmistumista, ja kierretään rataa niitä hakemassa. Samalla toimitaan kuriirina erilaisten tarvikkeiden siirtelyssä, kun itsellä ei vielä kovasti hommia ole. Sitten lappuja alkaa tulla nopeammassa tahdissa, ja joutuu jäämään omaan koppiinsa niitä syöttämään, kun muilla on hauskaa ulkona radalla. Yritin aamupäivällä kokeilla liikkuvaa tulostoimistoa, otin läppärin mukaan radoille, mutta työergonomia on siellä vaan niin paljon huonompi, että en olisi ehtinyt syöttää tuloksia sillä tavalla.
Loppuiltapäivästä sain ampuma-asemilta ne sovitut vahvistukset tulostoimiston käyttöön. Lappuja haettiin radoilta ja niitä syötettiin sitä mukaa kuin niitä tuli, pysyimme aika hyvin ajan tasalla. Kun viimeiset laukaukset oli ammuttu, saimme viimeiset laput nopeasti syötettyä ja tulokset julki.
Koko kilpailu meni läpi tuntia nopeammin kuin aikatauluissa oli suunniteltu. Tämä johtui pääasiassa siitä, että pääkilpailuista jäi pois 10 ampujaa, jotka olivat ilmoittautuneet. Se, että kilpailuun jäi tilaa, on tietysti harmi, koska joku, joka olisi kisaan halunnut jäi nyt pois turhaan, mutta toisaalta kisa oli ihan kiva, kun hieman tiukoilla oleva järjestäjäporukka sai sen menemään läpi aikataulussa.
Yleensäkin ottaen kisan järjestelyjä kehuttiin. Edellisistä vuosista, kun olimme pitäneen samaan aikaan pienempää kisaa, oli opittu paljon organisointiasioita, joilla nyt saatiin kaikki sujumaan hyvin. Eri mittaiset ampumatehtävät oli lomitettu sillä tavalla, että jonoja suoritusta odottamaan tuli mahdollisimman vähän. Vain yhdellä asemalla oli muita kovempi kiire, ja millään asemalla ei paljoa luppoaikaa ollut.
Yksi mielestäni hieno juttu meidän kisoissamme on, että ruokahuolto toimitsijoille ja palvelu kilpailijoille on järjestetty hyvin: meillä on yksi ihminen varattu tähän koko viikonlopuksi. Toimitsijoiden ei tarvinnut omista ruoistaan huolehtia, vaan aamusta iltaan oli kaikki valmiina ja pystyttiin keskittymään rakentamiseen, toimitsemiseen, omaan ampumiseen ja järjestämään toimitsijakoulutusta. Kisapäivänä oli kilpailijoille aikataulutettu ruokatunti, jonka aikana kanttiinissa oli ostettavissa hyvä lounas.
Lopella oli meillä käytössä iso huoltorakennus, jossa osa järjestäjistä asui koko viikonlopun. Ei tarvinnut matkata kotiin lyhyille yöunille rakentamisen välissä. Samalla tarjoutui tilaisuus monenlaiseen seuran ja ampumaurheilun kehittämisen suunnitteluun, kun kerrankin olivat kaikki aktiivisimmat ihmiset kerralla paikalla. Yleensä radalla on kiire aina järjestää lyhyellä ampumavuorolla mahdollisimman tehokkaat harjoitukset, eikä jää aikaa kasvokkain juttelulle.
Sitten kun palkinnot on jaettu, kilpailijat lähteneet takaisin kotiinsa ympäri Suomea, alkaa hurja purkaminen. Ruuvit irti, puutavara pinoihin ensi vuotta varten, seinät tiiviiseen muodostelmaan varastoon, tarvikkeet autoihin matkalle kotiin. Kun mukana on kaikki tarvittava ja siihen vähän varalaitteita ja -tarvikkeita päälle, on tavaraa paljon. Kotiin kun pääsee sunnuntai-iltana, ei enää ole taaskaan paljoa aikaa nukkua ennen kun maanantain työpäivä alkaa. Ja senkin jälkeen taas maanantai-iltana puretaan yksi pakettiautokuormallinen metallia ja puuta varastoon.
Viikon verran ei tullut nukuttua paljoa, ja palautuminen kesti, mutta oli se taas sen arvoista. Mitenkä minulla itselläni sitten meni.. sen melkein unohtaa, koska tuntui tärkeämmältä saada järjestettyä hyvät kisat. Teknisten ongelmien takia olin kovassa open-luokassa loppupäässä, sijoituksella 11/13, mutta prosenteissa siinä tavallisessa keskikastissa, 55 % tuloksella voittajaan verrattuna. Mukana olivat kuitenkin Suomen open-huiput, ja olinpa yhdellä asemalla kolmantenakin.