On aina kiva käydä kisoissa, koska niissä nähdään vaivaa erilaisten ampumatehtävien rakentamisessa. Tässä kisassa oli 12 eri asemaa, jotka testasivat kaikkia ampuma-asentoja, etäisyyksiä parista metristä 100 metriin asti ja kekseliäisyyttä löytää nopein suoritustapa ottaen huomioon oman kehon ominaisuudet ja ampumataidot.

Lauantaina sain ampua kisan ryhmässä, jossa oli entinen kiväärin Euroopan mestari ja muita Suomen huippuampujia. Oli kiva saada moneen asiaan hyviä neuvoja ja seurata heidän suoritustapojaan. Hyvän suorituksen tunnistaa siitä, että tavallaa tuntuu, että siinä ei tapahdu mitään erityistä. Suoritus vain kulkee vähäeleisesti ja sulavasti eteenpäin, ilman turhia liikkeitä, ja tuntuu aivan kuin loppuvan kesken – mutta kaikki maalit on kuitenkin ammuttu.

Pienoiskivääri-practical on sen verran uutta, että kaikilla kilpailijoilla oli vähän rennompi asenne tähän kilpailuun. Isompikaliiperisillä kivääreillä ennen kilpailleille oli hämmentävää, kun aseessa ei ollutkaan lainkaan rekyyliä, ja oli vaikea tottua ampumaan niin nopeasti kuin sillä pienellä rekyylillä on mahdollista. Samaa oli minullakin, pistoolilla on tottunut odottamaan, että ase palaa rekyylistä takaisin ennen seuraavaa laukausta. Pienoiskiväärillä pitäisi luottaa siihen, että lähelle ammuttaessa kaksi laukausta samaan tauluun, ne voi laukaista aivan peräkkäin, ilman tähtäystä välissä.

Sunnuntaina toimin tuomarina asemalla, joka oli pienoiskiväärille jo aika reipas matka ampua seisaaltaan nopeasti – noin 45 metriä. Ampuma-asento oli rajoitettu seisaalleen siten, että ampuminen piti tapahtua pienen neliön sisäpuolelta. Kaksi kilpailijaa vajaasta sadasta sen tosin ampui istualtaan, mutta istumaan meneminen vei aikaa ja asento oli epätavallinen ja hankala, joten tulokset olivat huonompia niin.

Tauluille kulkeminen päivän aikana teki kävelyä ja juoksua yhteensä noin 6 km. Koska meidän asemallamme suoritus oli lyhyt ja paikattavia tauluja vain kolme, ei kiirettä ollut ja kilpailijaryhmien välillä oli vapaata aikaa. Se kannatti käyttää käymällä pidemmillä asemilla auttamassa paikkaamisessa, jotta koko kilpailu saataisiin nopeammin läpi.

Tuloksia odotellessa ehdin vielä harjoittelemaan juuri tuota aikaisemmin mainittua nopeaa ammuntaa lähellä oleviin tauluihin. Pääsin laukausten välillä 0,19 – 0,22 sekunnin aikoihin. Olisinpa harjoitellut näin ennen kisoja! Laukaisukoneiston laadulla on tähän paljon vaikutusta myös. Tarkoitus on ostaa tähän pienoiskivääriin vielä parempi koneisto. Alkuperäistä olen viilannut ja hionut kevyemmäksi ja tasaisemmaksi, mutta sitä ei juurikaan enempää pysty parantamaan.

Tuloksissa olin juuri siellä keskinkertaisella osastolla: sijoitus avoimessa luokassa 31/59 ja prosentit 52,06 %. Prosentit kertovat, kuinka hyvä olin nopeudessa ja tarkkuudessa verrattuna kilpailun voittajaan. Nopeuteni on siis noin puolet voittajan nopeudesta.