Kesän suunnitelmaa

Nyt on ehkä aika selkeyttää sitä mikä on kesän 2014 harjoittelun suunnitelma. Se auttaa hahmottamaan sitä, missä vaiheessa mitkäkin välineet pitää huoltaa käyttökuntoon.

Tästä heinäkuun puoliväliin: siirrän pienoiskivääriin hyvän kiikaritähtäimen kivääristä ja asennan siihen paremman laukaisukoneiston. Kohdistus kolmelle matkalle: 50, 75 ja erityisesti 100 metriä ja harjoittelua näille matkoille RTC-kilpailua varten. Osua pitäisi pystystä ampuen luotettavasti ja nopeasti 10×12 cm maaliin, koska kilpailussa kaadetaan tuon kokoisia metallilevyjä.

Samalla intensiivisiä harjoituksia Practicalin perusasioissa Open-pistoolissa, johon nyt on uusilla kokovaippaluodeilla kehitetty hyvä lataus. Tämä intensiivinen harjoittelu onnistuu siksi, että pääsen ulkoampumaradalle todennäköisesti suurimman osan aikaa yksin ampumaan, jolloin lyhyessä ajassa saa harjoitusta paljon ihan omassa tahdissa.

Välissä aina tietysti perusharjoituksia pienoispistoolilla. Ja kokeilua vanhalla production-luokan pistoolilla.

Heinäkuun loppupuoli ja elokuun alku: Open-pistoolilla lajinmukaista harjoittelua ennen elokuun ensimmäisen viikonlopun kisoja Sipoossa ja ennen oman seuran kisoja seuraavana viikonloppuna. Tässä parin kolmen viikon ajan käyn pääasiassa seuran harjoituksissa.

Elokuun lopussa taas jonkun verran pienoiskiväärillä harjoittelua, koska RTC-kisa on sitten syyskuun alkupuolella tai puolivälissä. RTC eli Rimfire Team Challenge on hyvin hauska joukkuekilpailu pienoiskiväärillä ja pienoispistooleilla.

Kesän aikana voisi yrittää taas pitkästä aikaa enemmän ottaa huomioon myös kavereita ja viedä ihmisiä tutustumaan ampumiseen, ilman isompaa vakavaa harjoittelutarkoitusta. Jollain tapaa illat ovat tässä viime aikoina olleet niin Helsinki Shooting Club on tänä kesänä ensimmäistä kertaa koko kesän auki.

Vastaa