Aihearkisto: Yleinen

Kivääri-PM 2023

Elokuussa 2023 järjestettiin vielä rakenteilla olleessa Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksessa Practical-kiväärin Pohjoismaiden mestaruuskisat. Nämä haluttiin järjestää Suomessa ja Ruutikankaalla, koska 2024 samalla radalla järjestetään MM-kisat. Näin saatiin mahdollisuus tuoda tapahtumapaikka ja ympäristö tutuksi MM-kisojen kilpailijoille ja järjestäjille.

Tukiasemat ja niiden muodostama verkko kartalla.

Ruutikankaan rakentaminen oli toki vielä monella tavalla kesken. Verkkovirtaa alueella ei ollut, minkäänlaisia rakennuksia ei ollut, ja radat, joita kisassa tarvittiin, olivat valmistuneet vasta juuri ajoissa. Kännykkäkuuluvuus oli vaihtelevaa Nämä olivat siis aivan ensimmäiset laukaukset monen suorituspaikan penkkaan.

Itse osallistuin järjestelyihin tulosvastaavana. Käytännössä tämä tarkoitti, että rakensin sähköttömälle radalle langattoman lähiverkon ja ylläpidin tuloslaskentaan kirjurien käyttämiä Android-tabletteja ja neuvoin niiden käytössä. Kisan edetessä imuroin verkon kautta tableteista tuloksia ja lähetin edelleen Pelias-järjestelmään kilpailijoiden jatkuvasti seurattavaksi.

Mobiiliverkosta internet alueelle, sateelta suojassa ja auton sähköissä.

Minulla on käytettävissäni lainattavaksi 8 Unifin langattoman lähiverkon mesh-tukiasemaa, joista neljälle oli valmiina akkukäyttöinen virtalähde. Koska etukäteen ei ollut selvää käsitystä, onko radalla verkkovirtaa käytettävissä, rakensin vielä kolme akkuvirtalähdettä lisää. Siis kolvasin vain sopivat liittimet ja säädin jännitteen reiluun 24 volttiin. Hyvä oli, koska verkkovirtaa ei tosiaan ollut. Yhdelle asemalle en akkuvirtalähdettä tehnyt, koska sen pitää joka tapauksessa saada internet jostain, joten siihen tulisi virta isommasta akusta invertterillä, jolla käytetään myös 4G-tukiasemaa. Tähän virran otin autosta ja välillä isommasta auton akusta.

Kirjurien toiminta radoilla tapahtuu ampumaloosien takaosassa, joten ensin ajattelin, että yhdellä tukiasemalla kattaa monta loosia, mutta vallit olivat käytännössä kuitenkin aina kirjurin ja tukiaseman välissä. Tukiasema tarvittiin siis jokaisessa loosissa viereisen vallin päälle. Yksi tukiasema aina kahta ampuma-asemaa kohden, vallille niiden väliin. Tähän lopulta kului aika monta tukiasemaa. Koska asemat 11 ja 12 olivat kaukana kaikista muista, tuli ongelmaksi tämän välin verkottaminen. Välissä on vallien lisäksi myös metsäkaistaleita, jotka näyttivät estävän tehokkaasti signaalia varsinkin näin pitkällä matkalla.

Loppujen lopuksi sain tukiasemat riittämään siten, että asemalta 3 asemalle 12 menevällä välillä oli yksi tukiasema, ja pisin jänneväli siis oli 560 metriä. Tälle välillekin laitoin jossain vaiheessa tukiaseman, mutta se oli metsäkaistaleiden suhteen huonossa paikassa ja aseman 3 tukiasema näki kauempana olevan tukiaseman, joten keräsin sen pois ja vein muualle, missä sitä tarvittiinkin loosien vallien päälle.

Tuo 560 metrin yhteys sinänsä toimi, -84 dB näytti yhteyden voimakkuudeksi, mutta kilpailun loppuvaiheessa satoi jonkun verran, ja ainakin sateen aikana yhteys asemiin 11 ja 12 menetettiin. Juuri kun tulokset olisi tarvittu viimeisten laukausten aikana. Taisi juuri siinä viimeisillä hetkillä yhteys sen verran palautua, että tulokset saatiin haettua verkon kautta. Yksi asema tuossa välissä niin, että pisimmät etäisyydet olisivat olleet alle 300 metriä, olisi varmaan auttanut.

Pahin ongelma oli, että käytössä oli vanhoja Lenovon valmistamia Android-tabletteja, joiden wifi-radiot ovat erittäin heikkolaatuisia tai niissä on pahoja ongelmia ohjelmistossa. Niitä jouduttiin käynnistämään uudelleen jatkuvasti, jotta verkkoyhteys saatiin takaisin päälle.

Tuollainen 7 Ah 12 V harrasteakku kestää suunnilleen 2 kisapäivää lataamattakin, kunhan akut irrottaa yöksi, mutta silti hotellilla pidin latausrumpaa niillekin kisapäivien välissä. Samalla kun lataa 11 tablettia (yksi asema hoidettiin kännykällä), on hotellihuoneessa lataamotunnelma. Hoidin myös asemakuvausten tulostusta ja laminointia, joten vapaa-aika kisapäivän jälkeen ja ennen kisapäivää oli vähissä. Aamuisin menin radalle aikaisin ennen muita, jotta ehtisin viedä akut tukiasemiin osin vallien päälle ennen ampumisen alkamista ja muutenkin saisin tarkastettua verkon toiminnan.

Ympyrän muotoinen alue keskellä liikkumista varten – muistipeliä mihin asti kiertää ympyrää mihinkin suuntaan.
Mistä ikkunasta mitäkin näkyy..
Hienot suorituspaikat rakentaa mitä vain!
Samalla stagella tauluja lähellä, kaukana ja pitkän juoksumatkan päässä.
Vasemmalta: Anne Laurila, SAL:in toiminnanjohtaja, Petteri Aro, kilpailunjohtaja, Mark Weisinger, ratamestari, Armani Kantola, tuomari, ja Jose Belino, 2024 MM-kisojen tulosvastaava IPSC-kattojärjestöstä.

Kilpailun jälkeen olin vielä menossa kotiin samana iltana, mutta aikaa meni vielä joukkuetulosten tekemisessä – olin unohtanut ympärivuorokautisen kiireen keskellä syöttää joukkueet Practiscoreen – ja sitten koko verkon purkamisessa. Ajeltiin sitten kaverin kanssa etelään yötä myöten ja oltiin viiden aikaan pääkaupunkiseudulla ja kuudelta olin mökillä nukkumassa.

Tesla Club Finlandin ActionAir-tutustuminen

Toukokuun alussa Suomen Teslaklubi – yhteisö, johon kuuluu sekä Teslakuskeja että Tesloista muuten kiinnostuneita – kävi kuukausitapaamisenaan tutustumassa Practical-ammuntaan ja sen muovikuulapistooleilla harrastettavaan ActionAir-lajiin.

Puolentoista tunnin toiminta on lasten jaksamiselle liikaa, mutta juuri sen aikaa harjoitellaan kuin jaksetaan.

Poliisien ampumaseura PAS on vuokrannut teollisuustilaa Malmin lentokentän vierestä ja saanut siellä käynnistettyä aktiivista harjoittelu-, koulutus- ja kilpailutoimintaa. Tällaisia tutustuttamisiakin on nyt järjestetty tietääkseni useampia erilaisille yhteisöille.

Ensimmäisenä jaetaan varusteet, näytetään miten vyöt asetellaan.

PAS on hankkinut varusteita niin, että kahdeksan hengen ryhmälle voidaan yhtä aikaa jakaa varusteet ja tehokkaasti tutustuttaa lajiin.

Muovikuulapistoolien jakaminen ”safetyllä” eli aseenkäsittelyalueella. Siellä pistooli laitetaan vyöllä olevaan koteloon.
Pistoolit toimivat kaasulla joka täytetään pullosta lippaiden sisään.
Tilaisuutta varten oli rakennettu kahdeksan erillistä pientä suorituspaikkaa, jossa oli pahvitauluja ja kaatuvia muovilevyjä sekä kilahtavia peltejä.

Tässä tilassa on kaksi pressuseinillä toisistaan erotettua ja muutenkin ympäriinsä pressuilla suojattua aluetta, joilla voi toisistaan riippumatta siis ampua. Nyt tässä tilaisuudessa kummallekin puolelle oli rakennettu verkkoseinillä erotettuna neljä suorituspaikkaa. Näin kahdeksan ampujaa voi keskittyä yhtä aikaa omiin maaleihinsa.

14 osallistujaa oli jaettu kahteen vuoroon, ja kumpikin vuoro oli jaettu kahteen ryhmään joilla oli omat kouluttajansa. Näissä pienissä ryhmissä siis oli 3-4 henkeä.
Tapahtuma pyörii – ammutaan, täytetään lippaita kuulilla ja kaasulla – ja takaisin ampumaan.
Suoritus alkaa tuomarin komennolla ladata ase ja sen jälkeen ampuminen alkaa ajanottolaitteen äänimerkistä.
Yleensä jokaisen suorituksen välissä tyhjennetään aseet. Mutta jos välillä pikaisesti nostellaan levyjä pystyyn, ampujat osoittavat nostamalla kädet pään päälle, että eivät ole vahingossakaan käsittelemässä aseita.
Suorituksen lopussa tyhjennetään ase – lipas pois ja sen jälkeen kuula pois piipusta. Muovikuulien kanssa tämä pitää varmistaa vielä työntämällä piipun läpi joku puikko. Nippuside toimii hyvin.
Tulosten julkistaminen lyhyestä kisasta, joka käytiin tapahtuman aikana. Ajat ja pisteet kirjattiin ylös ja laskettiin normaalien sääntöjen mukaan.

Mukana oli jokunen jo Practicalia harrastava tai harrastanut, mutta suurimmalle osalle ampumaurheilu oli uusi asia. Ja uskon, että mielenkiinto voi johtaa uuteen harrastukseen joillakin.

PAS:in ActionAir-peruskurssit olivat täynnä heti tämän toiminnan alusta asti, jo kauan ennen tämän viimeaikaisen ampumaurheiluboomin alkamista, ja varmasti menevät täyteen vastakin nopeasti. Upeaa, että tämä on lähtenyt käyntiin näin hyvin.

Alienin teline

Keväällä lainasin Laugo Alienin suomalaiselle kisatelinevalmistajalle SLB:lle, joka teki sovituksen telineeseensä. En silloin vielä ottanut sitä käyttöön, vaan satunnaisesti Alienilla harjoitellessa käytin mukana tullutta koteloa. Koska elokuun lopussa ehdin Vaasaan (jossa aina järjestetään erinomaiset kisat) productionin SM-kisoihin, niin siitä päätin tehdä itselleni Alienin debyyttikisan.

Telinettä saa siirrettyä ja kierrettyä kaikkiin suuntiin riittävästi mihin tahansa makuun sopivasti.

Teline pitää säätää omiin tottumuksiin ja ruumiinrakenteeseen sopivaksi. Ensinnäkin haluan noudattaa tarkasti sääntöjä, ja ase ei saa niiden mukaan olla yli 5 cm kehosta irti. Itsellä ei enää vegaaniruokavalioon siirtymisen jälkeen ole riittävää vatsamakkaraa työntymässä kohti asetta (10 kg hävisi ilman laihduttamista), joten ensimmäisenä siirsin muovisen telineen pykälää lähemmäksi ripustusta. Kuvassa näkyy edellinen ruuvinreikä vaakasuorassa metalliosassa, ja nyt ruuvi on seuraavassa reiässä.

Sormet eivät ota telineen vyöpidikkeeseen, kun metallivarsi on käännetty näinpäin.

Vyökiinnikkeen ja pystysuoran metallitangon kulmassa on kaksi asentoa. Kuvassa näkyy se asento, jossa vyökiinnike on vyössä edempänä ja metallitanko osoittaa taaksepäin ja siirtää telineen kiinnikkeestä taaksepäin. Tämä oli tarpeellinen muutos, koska toisessa asennossa vyökiinnike oli taaempana aseen kahvan kohdalla, jolloin otetta muodostaessa sormet osuivat joskus kipeästikin vyökiinnikkeeseen ja sen ruuveihin. Varmaankaan näin ei kävisi, jos en olisi siirtänyt telinettä lähemmäs vartaloa. Mutta joka tapauksessa näin tämä toimii hyvin minulla.

Kun vyökiinnikkeen ja metallitangon kulman vaihtaa, vyökiinnike siirtyy vyöllä edemmäs ja vaihtaa kulmaa suhteessa vartaloon, jolloin aseen kulma vaihtuu. Mutta ei hätää, ase on helppo säätää takaisin suoraan hölläämällä telineen alaosan ruuveja samalla asetta käänellen oikeaan suuntaan.

Ajattelin kokeilla hieman perästä taaksepäin kallistettua asentoa aseelle.

Ensin säädin luistin samaan tapaan kuin aiemmin SLB-telineessä minulla on ollut STI Edge, mutta nyt kokeilin kääntää perää vähän taaksepäin. En ehkä ihan ole tottunut tähän vielä enkä tiedä mikä olisi paras asento. Jotenkin ajattelin, että ranne olisi tässä asennossa suorempana vedossa. Tästä minulla on selvästikin liian vähän tietoa, ehkä pitäisi etsiä sitä kokeneemmilta.

Näillä mennään ja sen verran vaan kuivaharjoittelua kuin parissa päivässä ehtii ja kisaan.

Verkko radalle

Kaksi vuotta sitten alettiin Suomessa luopua paperilomakkeista practical-kisojen tuloslaskennassa. Tuloksia alettiin syöttämään suoraan tableteille tuloslaskentaohjelmaan. Miksi näin myöhään? Koska kokonaisuudessa piti ensin loksahtaa kaikki asiat kohdalleen. Tarvittiin ominaisuuksiltaan ja käytettävyydeltään hyvä laskentaohjelma, joka toimii tarvittaessa myös ilman internet-yhteyttä ja pystyy järkevällä tavalla kopioimaan kilpailija- ja tulostietoa helposti eri laitteiden välillä. Sen pitää olla tarpeeksi kätevä, että siitä ei aiheudu ylimääräistä vaivaa suorituspaikan kirjurille. Tarvittiin tarpeeksi halvat Android-tabletit, jotka voidaan pyhittää tähän käyttöön ja joissa akku kestää koko päivän. Tarvittiin myös sopivat ohjelmistot tulosten helppoon siirtoon verkkoon ja kilpailijoiden näkyville.

Practiscore-niminen ilmainen ohjelma valikoitui maailmalla tähän käyttöön ja on ollut valinta Suomessa myös.

Sellaisenaan ilman mitään verkkoyhteyttä se on jo toimiva ratkaisu. Kisan kuluessa voi kävellä suorituspaikalta toiselle yhden tabletin kanssa, käynnistää tukiasema siinä tabletissa ja kun kirjurin tabletti ottaa yhteyden siihen tukiasemaan, imaisee tulokset. Sitten seuraavalle suorituspaikalle ja ympäri ampumarataa pitkin päivää.

Tukiasemiin saa DC-DC-muuntimella sähköä harrasteakusta koko päiväksi, tai jos verkkovirtaa on käytettävissä, voi käyttää PoE-injektoria tai PoE-kytkintä. Tässä verkko testissä kotona.

Jotta tulokset saa Practiscoressa siirrettyä tablettien välillä, niiden pitää olla samassa lähiverkossa. Pelkkä internet-yhteys ei riitä, tablettien pitää nähdä toisensa samassa verkossa. Joten jos kaiken haluaa päivittyvän reaaliaikaisesti koko ajan ilman kulkemista suorituspaikkojen välillä, tehdään langaton lähiverkko. Laajalla alueella keskellä metsää tämä on helpointa itseorganisoituvilla mesh-tukiasemilla. Käytännössä, jos tukiasemalta toiselle on näköyhteys, näyttää yhteys toimivan 160 metriinkin asti – siihen asti on kokeiltu. Välissä oleva puusto voi vaimentaa merkittävästi.

Saatuani tämän tukiaseman oikein konfiguroitua, iskin sen vain sopivaan risukasaan. Akku on teipattuna puoliväliin rimaa, jotta siinä sattumalta oleva johto riittää. Aseman tunnus FS 2.

Olemme hankkineet pienellä porukalla Unifin tukiasemia 8 kappaletta. Näillä katettiin viimeksi Nokian ampujien ampumarata pienoiskivääripractical-kisassa. Koko verkko liitetään yleensä tulostoimistolla internettiin, jotta master-tabletilta saadaan työnnettyä tuloksia koko ajan verkkoon. Tukiasemia ripotellaan akkujen avulla maastoon tai PoE-injektoreilla verkkovirran varaan missä sitä on saatavilla.

Tänne asti ei ennen väliasemia aluksi saatu signaalia, korkeasta mastosta huolimatta. Välissä 160 metriä metsää.

Melko pienellä vaivalla saa kuuluvuuden varmistettua rimoista tehdyillä mastoilla, koska tukiasemat ovat kevyitä. Puuhunkin niitä voi kiinnittää, nippusiteillä tai miten nyt vain saa aseman johonkin roikkumaan. Akun kanssa sijoittelu mihin vain päin metsää tai ratojen välille on helppoa.

Asemat organisoituivat itse ja liittyneet laitteet näkyvät topologiakartasta.

Onko tämä nyt ihan välttämätöntä, vai onko mukana vähän teknologian kanssa hauskanpitoa? Tietysti on kiva rakennella myös näitä asioita. Sitähän harrastaminen on yleensäkin, kivojen asioiden tekemistä. Kun verkko toimii hyvin, ovat tulokset selvillä kun viimeisen laukauksen jälkeen osumat on kirjattu ja tiedot ehtivät seuraavien sekuntien aikana päivittyä master-tabletille ja siitä verkkoon. Protestiaika voi alkaa välittömästi – se on sääntöjen mukaan oltava, vaikka koko päivän ajan toki kilpailijat ovat voineet tarkistaa stagetuloksensa.

Jos vielä tabletit nimeäisi sopivasti, tai ainakin tunnistaa jollain tavalla hyvin, niin tietäisi missä täsmälleen voi olla ongelmia yhteydessä.

Practiscoren käyttö on poistanut suurimman virhelähteen tulospalvelusta: kirjurin harakanvarpaiden tulkitsemisen paperilta tulostoimistossa. Toiseksi suurin virhelähde oli, että rangaistukset jäivät joskus kirjaamatta. Tämäkin korjaantui. Kolmanneksi kirjurilta saattoi jäädä joku laukaus kirjaamatta kokonaan. Tabletti ei hyväksy tulosta ennen kuin oikea määrä osumia on syötetty. Yleensäkin protesteja ja uusittuja suorituksia kirjausvirheiden takia ei taida enää olla ollut yhtään. Kilpailijan kopioita tuloslomakkeesta ei olla etsitty kun alkuperäinen on hävinnyt.

Verkon laitteet on lainattavissa minulta tai practicalin valmennuskoordinaattorilta. Järjestämme mielellämme verkon ja autamme practiscoren käytössä kisoissa.

Kaunis ratapäivä

Kerran vuodessa ampumaurheiluseurani varaa yhden ampumaradan koko päiväksi pääasiassa asehistoriaa eli perinneaseiden ulkoiluttamista varten, mutta myös muuta testausta ja kokeilua ja kokemusten vaihtoa varten. Ei kovia tavoitteita, ei juuri oman kilpailulajin jatkuvaa tahkoamista, vaan kaunis kesäpäivä ja harvemmin kaapista ulos tulevat kiväärit, pistoolit ja revolverit mukana.

Mukana mittalaitteet, joita ei lyhyelle ratavuorolle useinkaan jaksa kasata

Itselleni tämä päivä tuli vähän yllättäen vastaan, ei ollut tullut suunniteltua mitä tekisi. Joten vapautin itseni kovista tavoitteista ja otin vain mitä sattuu mieleen tulemaan mukaan. Koska kyse oli perinneaseista, niin Ukko-Pekka-kivääri ja 7,65 Parabellum-pistooli. Kummallakaan en tullut ampuneeksi, koska sitten jäinkin harjoittelemaan pienoiskiväärillä 100 metrin etäisyydellä olevaan peltimaaliin. Siitä sai heti aina palautteen heilahtiko, pieni kilahdus tai heilahdus kertoi osumasta. Jossain kohtaa tulee RTC eli Rimfire team challenge -kisa vielä, vaikka se tältä keväältä peruuntuikin. Siihen haluan pienoiskiväärillä vetää jonkun joukkueen voittoon.. hah. No sen verran selvisi, että kohdistus on ehkä elänyt tai jotain muuttunut, sillä 100 metrin osumapiste kiikarin ristikossa onkin toinen viiva eikä ensimmäinen piste lisää koroa. Sen piti olla, että 25-50 m keskipiste, 75 m seuraava piste ja sitten seuraava viiva, mutta ehkä ei.. tai en muista miten olen sen kohdistanut. Ehkä ajatus on ollut 10 cm korkean peltimaalin yläreuna pisteen kohdalle. Ehkä jostain löydän muistiinpanot. Mitäs jos vaikka oppisin tästä sen vanhan viisauden, että pidä muistiinpanot kohdistuksesta aseen mukana – niin sanotussa kohdistuskortissa.

Labradar toimi useammalle kaverille latausten tarkistamiseen. Se on kuten ennen kerrottu kerta kaikkiaan kätevintä, mitä nopeuden mittaamisessa on. Tietyin rajoituksin, mutta kuitenki. Toinen mitä tein, oli kokeilin suurnopeuskameraa – katsotaan oliko videosta hyötyä syöttöhäiriöiden tutkimisessa erään kiväärin kohdalla. Vähäiseksi jäivät ne kokeilut, kuitenkin halusin pääasiassa ampua.

Asehistoriaa aiemmin esittelemäni Laugo Alien on myös, joten sitä kaikki paikalla olevat lapsista lähtien kokeilivat. Kyllä sen lippaallisella jokainen jo sen erikoisen rekyylikäyttäytymisen tunsi.

Eräästä kuolinpesästä pesänhoitaja oli lain mukaisesti luovuttanut minulle 8 löytynyttä revolverin patruunaa. Ammuin ne nyt muistellen ne jälkeensä jättänyttä.

Meitä oli radalla 9 ja tilaa riitti niin, että saimme harvaan seisoskella turvallisin etäisyyksin.

Teslassa takakontin syvennys toimii kolariturvallisena painavien metallimaalien kuljetukseen

Tällaiselle ratapäivälle kun mennään, niin tavaroiden raahaaminen niin kotoa radalle kuin radalla 300 metrin etäisyydelle asti on hommansa. Metallimaalit ovat palkitsevimpia ja niillä järjestettiin pieni kisa myös. Tässä harrastuksessa pitää varautua kantamaan kaikenlaista painavaa..

Näillä metallimaaleilla oli hauska järjestää leikkimielinen kisa. 5 maalia 25 metrissä, 3 maalia 50 metrissä, 3 maalia 100 metrissä ja 1 maali 200 metrissä. Ase vapaasti valittu oma tai lainattu pistooli tai revolveri. Suurin osa yritti 25-50 metrin maaleja pienoisrevolverilla ja loppuja samalla 44 magnum siluettirevolverilla. 200 metrin osumiakin tuli kaksi muistaakseni, ja ne laskettiin 2 pisteen arvoisiksi. Itse en siihen osunut. Ammuin lähimaalit omalla Holek-revolverilla, jossa yksitoimilaukaisu on jotenkin epämääräinen: välillä ihan ok, mutta välillä kuminauha. Ammuin 25 metriin kaksitoimisesti, koska kaveri oli hetkeä aiemmin pitänyt sitä ihan toimivana laukaisuna, ja osuin muistaakseni melkein kaikkiin. Sitten vaihdoin yksitoimiseksi 50 metriin, ja ainakin pari osumaa tuli. Vielä 100 metriinkin pari osumaa taisin saada 44 magnumilla. Lopulta jaettu toinen sija pisteissä. Kiva!

Vaikka kisa oli leikkimielinen, pelkkä harjoittelu, laukaus toisensa jälkeen, ei ollenkaan aiheuta samanlaista keskittymistä suoritukseen kuin pienikin kannuste oikeasti onnistua.

Pienempien maalien päälle isoimmat pässit vielä
Etukontti erillisenä tilana auttaa, ettei matkustamossa ole liikaa irtonaista tavaraa.

Kiitos kavereille mukavasta päivästä, ei olisi parempaa ilmaa voinut tulla ja hauskempaa päivää.

Alien-kokemuksia ja verikoe

Nyt on pari viikkoa ammuttu Laugo Alienilla. Tärkein kokemus on, että sillä saa ammuttua taitojaan nopeammin – nyt vain pitäisi opetella osumaan samaa vauhtia. Oppia aseen rekyylikäyttäytyminen lähellä oleviin tauluihin nopeasti ampuessa ja toisaalta puhdas production-laukaisu raskaammalla vastuksella, kuin mihin standard-luokassa on tottunut, sitten kauempaa ampuessa.

Koska piipussa olevasta reiästä heti patruunapesän edestä johdetaan kaasuja männälle, joka pysäyttää luistin liikkeen ennen kuin patruuna on lähtenyt piipusta, ja sen jälkeen kaasut purkautuvat takaisin piippuun, löytävät palokaasut aseen sisälle aika huolella. En nyt osaa sanoa, onko puhdistustarvetta useammin kuin muissa aseissa, ehkä. Kun en ollut esimerkiksi syöttöramppia ja sen ympäristöä puhdistanut noin 400 laukaukseen, enkä kaasusylinteriä ja mäntää, tuli useampi tuplasyöttö. Paremman puhdistuksen jälkeen ei enää tullut, mutta kokemusta on kovin vähän vielä.

Ulosheittäjän uran päässä näkyy kohta, johon ulosheittäjä osuu hieman. Siitä alaspäin luistissa on kulma, joka ottaa ehkä rungon takaosaan ja luistinsalvan koloon.

Nyt alkaa näkyä hieman merkkejä siitä, missä kohdissa voitelua tarvitaan, eli missä kohdissa pinnoite toisiaan vasten liikkuvissa osissa alkaa kulua pois. Luistin liikkeessä on yksi kohta, jossa vähän töksähtää, tuntuu siltä, että se on ulosheittäjä, joka on aavistuksen liian korkea iskupohjan uraan. Ehkä siitä voisi vähän viilata eikä odottaa sen kulumista. Luistissa on yksi kulma, joka on hieman ruman näköisesti kulunut, ottaa ehkä vähän kiinni luistinsalpaan tai luistinsalvan kolon reunoihin tai rungon takaosaan. Mutta kokonaisuutena kaikki osat sopivat yhteen todella hyvin, siltä näyttää näin ei-asesepälle. Kulumista elikkä sovittautumista tapahtuu niissä kohdissa, missä osat kantavat toisiaan vasten.

Nyt kun on innoissaan uudesta aseesta, joka on vieläpä niin erilainen muihin verrattuna, eikä sillä vielä ole edes oppinut oikeasti ampumaan, niin mitä oikein aion kesän kisojen suhteen tehdä? Olen kuitenkin koko talven harjoitellut STI Edgellä ja Executivella standard-luokassa ja hyvien sattumusten ansiosta voitin seurani HAURin standard-mestaruuden juuri. Yleensä luokan voittanut ampuikin productionia. Useampi seurakaveri, joille olen viime vuosina tottunut häviämään, jäi taakse kaikkien luokkien epävirallisesti yhdistetyissä tuloksissa.

Syksyllä on practical-pistoolin maailmanmestaruuskisat World Shoot – jos ne vain pidetään. Niihin olen saanut ihan oikean kisapaikan. Millä siellä ammun? Ehkä tilanne on kuitenkin se, että jatkan tämän kauden täysillä standardissa, pidän hauskaa Alienin kanssa productionissa aina joskus, ja sitten syksyllä World Shootin jälkeen mietin vaihdanko productioniin.

Kävin mittauttamassa veren lyijypitoisuuden, se oli 0,33 µmol/l. Altistumattomilla arvo on alle 0,09 µmol/l, joten altistus näkyy veressä kyllä. On erilaisia tarkkailu- ja toimenpiderajoja, 0,33 on edelleen niiden alapuolella, joten olen siinä hyvin helpottunut. Mutta vaikka altistuksesta on tiennyt, tavallaan oikean numeron saaminen silti saa ottamaan asian vakavasti. Entistä tarkemmin mietin miten pidän sisäradoilla käyttämäni vaatteet ja tavarat erillään muista ja miten puhdistan radalla ja sen jälkeen käsiä ja tavaroita ja käytän käsineitä. Monella muulla sisäradalla aktiivisesti käyvällä arvot ovat 0,5-1 välillä, vaikka käyttävätkin suojaimia. Pelkällä suojaimella ilman tarkkoja muita toimenpiteitä ollaan ehkä siellä 1 paikkeilla, ja sitten kun pidetään tavarat erillään paremmin, päästään 0,5 suuntaan. Ilman suojaimia esimerkiksi 4 voi olla arvona.

Samassa verikokeessa otin Synlabin kasvissyöjän testit ja vielä s-CRP-tulehdusarvon. Kolmen kuukauden vegaanisen ruokavalion (ei lihaa, maitoa, munia, mitään eläinperäistä) jälkeen olen hyvin tyytyväinen kaikkiin arvoihin. Olen myös laihtunut noin 8 kiloa, yli 10 % painostani, jonka uskoisin olevan sisäelinrasvaa suurimmaksi osaksi. Tarkoitus ei ollut laihtua, mutta jos rasvaa on lähtenyt, sen parempi. Pienempi ylimääräinen paino auttaa kaikessa urheilussa.

Laugo Alien

Kymmeniin vuosiin ei ole pistoolien mekaniikassa tapahtunut sellaista edistysaskelta kuin nyt Laugo Alienissa. Kaikki muut kilpa-aseet ovat kopioita jostain vanhasta mekaniikasta, kuten 1911, CZ, Beretta tai Glock. Kaikissa luisti, piippu, tähtäimet, laukaisukoneisto suhtautuvat toisiinsa perinteisillä tavoilla. Mikä liikkuu tai ei liiku, mikä on minkäkin osan yläpuolella tai alapuolella. Alien muutta kaiken!

Mukana 3 lipasta ja innovatiivinen 3d-tulostettu klikkipatruuna ilman kantauraa.

Tärkeintä on, että piippu tuodaan paljon alemmaksi suhteessa asekäden otteeseen, jolloin rekyyli ei nosta asetta yläviistoon samalla voimalla. Ote saadaan ylös, koska luistista vain kapeampi yläosa liikkuu. Ensimmäistä kertaa kun tavallisen STI 2011:n käytön jälkeen otin Alienin käteen, ihmettelin mihin ase katosi. Se olikin huomattavasti katseen linjaa alempana, kun ampuma-asennon otti ’lihasmuistista’. Kädet pitää vedossa tuoda aivan eri paikkaan tällä. Mutta eiköhän tuohon opi nopeasti. Jonkin verran ehdin äsken kuivaharjoitella, ettei illalla mene ihan räpiköimiseksi ensi laukaukset.

Alienin käyttöoppaassa neuvotaan, että kuivaharjoittelua ei tehtäisi ilman klikkipatruunaa. Mukana toimitetaankin muovista 3D-tulostettu klikki, joka onkin hieman erikoinen: siinä ei ole kantaa, jotenka se pysyy patruunapesässä asetta uudelleen viritettäessä uutta kuivalaukasta varten. Aika hyvä idea! Ei tarvitse viritellessä heitellä klikkejä ympäri lattioita.

Puhdistusta ja rasvausta varten ase purkautuu helposti. Tähtäin vaihtuu punapisteeksi vaihtamalla mukana tullut toinen kansi rautatähtäimillä varustetun tilalle. Laukaisukoneistokin on tässä kannessa.

Rekyylikäyttäytymisen muutokselta ja rakenteen muutokselta odotan muutamaa asiaa. Ensinnäkin tietysti ampuminen on nopeampaa, kun ase nousee rekyylissä vähemmän. Hyvillä käsivoimilla tavallisenkin pistoolin saa pysymään melkein vaakatasossa, mutta ei minun käsivoimillani. Katsotaan miten tällä käy, kun tänä iltana pääsen radalle.

Toiseksi, koska rekyyli on erilainen, olettaisin, että rekyylin ennakointi on vähäisempää, eikä sellaista ennakointitapaa pääse niin helposti kehittymään. Ennakoinnin huomaa, kun patruunat ovat lopussa tai tulee laukeamaton patruuna, ja tyhjässä laukaisussa ase nyökkää alaspäin ampujan käsien työntämänä. Nyt jos ase ei puske ylöspäin normaalisti, voisi tämä virhe jäädä kehittymättä.

Kolmanneksi, piippu on kiinteä, se ei liiku rungossa eikä tähtäimien suhteen, joten odottaisin mekaanisen tarkkuuden olevan hyvä ja tarkkuuden muutenkin riippuvan vähemmän esimerkiksi otteesta.

Mukana tulee kotelo, joka näin ensikokeiluihin on riittävä. Kotelon teline sopii kolmelle eri vyön leveydelle yhtä osaa kääntämällä tai se poistamalla. Korkeudelle on pikasäädettävissä kolme asentoa.

Onneksi 500 ensimmäisen Alienin sarjan mukana tulee kohtalaisen hyvä kotelo, että asetta pääsee lajinmukaisessa Practical-harjoituksessa testaamaan heti. Kotelo koostuu kahdesta osasta, telineestä joka kiinnitetään vyöhön ja itse kotelosta, joka napsahtaa pikalukituksella johonkin kolmesta asennosta. Alin asento sopii Practicaliin ja ylimmästä asennosta on apua saamaan IDPA:ssa ase takin liepeen alle sääntöjen mukaisesti piiloon. Kotelo vaatii todella tukevan vyön, jotta veto olisi varma ja ase nousee helposti kotelosta irti. Se kun tapahtuu vain tarkasti yhteen suuntaan, ja jos kotelo pääsee kääntymään, ei ase lähde irti. Hölläsin tiukkuussäädönkin toki väljimmilleen.

44 mm levyinen tukeva vyö sopii juuri, kun kotelotelineen irtonaisen metalliosan kääntää ympäri.

Telineessä on useamman levyiselle vyölle säätömahdollisuus kääntämällä irtonaista metallipalaa eri asentoihin tai poistamalla se. Kapein asento sopii IPSC-tarravyöhön, käännetty asento 44 mm vyöhön ja osa poistamalla tilaa on 53 mm. Tietysti heti, kun ehdin etsiä sopivaa kisatelinettä, hankin sellainen. Doublealphalla näyttää olevan versiot Alienille. Tai odotan, että kotimainen SLB tekisi version Alienille.

Laukaisuvastus pitäisi olla noin 1,4 kg, eli sopii nykyisiin Production-sääntöihin. Peukalovarmistinta ei ole, liipasinvarmistin löytyy ja sisäinen iskupiikin varmistin.

Lippaat ovat ’vain’ 17 patruunan vetoiset, vaikka ovat aika optimaalisesti suunnitellut. Hiukan tilaa jatkaa Standard-luokan laatikossakin on, mutta 2011-aseiden kapasiteettiin, 20 tai yli, ei päästä, koska piippu on alempana ja siksi lipas joka tapauksessa lyhyempi.

Kohta radalle, sitten nähdään kuinka epäreilun kilpailuedun tämä antaa!

Laugon maahantuojana toimii Lohjan Ase ja Osa.

Lyijyltä suojautuminen

Jos harjoittelee sisäradoilla säännöllisesti, kannattaa suojautua kunnolla lyijypölyltä. Itse olen käyttänyt kunnollista puolinaamaria. Lyijyltä suojaa P3-hiukkassuodatin, mutta olen sen lisäksi käyttänyt kaasusuodatusta. Osin siksi, että ilma sen läpi on ihan niitynraikasta, osin sen takia, että en kuitenkaan tiedä, enkä ole tutkinut, onko ruudin ja nallien palojätteissä jotain muitakin aineita, mitä ei kannattaisi hengittää.

Vähän painava suodatin, mutta siihen on tottunut 10 vuoden aikana. Harjoituksissa oli torstaina 12.3. aika väljää.

Olen käyttänyt kunnollista puolinaamaria, jossa on yksi suodatin edessä. Se soveltuu kiväärillä ampumiseen myös, toisin kuin sellaiset, joissa on sivuilla kaksi suodatinta. Päähine, lippis, suojaa päänahkaa ja hiuksia lyijyltä. Sen lisäksi silmien ja kuulon suojaus, niin yhdistelmä on aika monimutkainen. Ensin lippis päähän, sitten lasit. Laseissa on nauha eikä sankoja, jotta kuulosuojaimet ovat tiiviimmät sen nauhan päällä. Lasien nauhan saisi periaatteessa myös kuulosuojainten päälle, mutta näinkin ne ovat tarpeeksi tiiviit, niin en ole jaksanut taiteilla sen kanssa. Varsinkin kun käytän alla vielä korvatulppia. Kaiken muun päälle tulee sitten hengityssuojaimen remmi, jonnekin kuulosujainten sangan päälle.

Kevyemmät rautakaupan suojaimet ovat mielestäni hankalampia käyttää, kuin tällaiset kunnolla muotoillut ja mukavalta tuntuvat puolinaamarit. Enkä oikein usko niiden kevyiden kertakäyttöisten suojainten tehoonkaan, varsinkin kun niitä tulee kuitenkin käytettyä pitkään. Näissä isoissa suodattimissa on myös taitellussa rakenteessa hurjan iso pinta-ala, jonka läpi hengittäminen on kevyttä.

Naamari ja suodatin ovat Sundströmin, tilaaminen onnistuu ainakin Temrex.fi-verkkokaupasta helposti. Käyttämäni suodatin on yhdistelmä P3-hiukkassuodatinta ja kaiken mahdollisen kemiallisen suodattavaa – yhdistelmäsuodatin SR 299-2 ABEK1 Hg P3. Se on aika painava verrattuna pelkkään hiukkassuodattimeen, mutta tähän olen kuitenkin tottunut vuosikymmenen aikana. Joskus haluaa, vaikkapa kisoissa, kevyemmän yhdistelmän naamalleen ja sitä varten on pelkkä hiukkassuodatin helppo vaihtaa tilalle. Suodattimia voi myös pinota niin, että laitetaan ABEK-kaasusuodatin alle ja P3-suodatin päälle. Molemmilla tavoilla suodatin on saman kokoinen, mutta yhdistelmäsuodatin on 17 g kevyempi, 189 g.

Esisuodatin mustuu isommista hiukkasista nopeasti. Varsinaista suodatintakin kannattaisi vaihtaa joskus..

Varsinaisen suodattimen edessä oleva isommat roskat suodattava esisuodatin mustuu radalla muutaman kerran aikana aika paljon. Esisuodatin on halpa vaihtaa useasti, eikä pari kymppiä varsinaisesta suodattimestakaan silloin tällöin ole paljon verrattuna patruunakustannuksiin.

Alkukevään aikana olen harjoitellut vähän enemmän, ja kovettumat sormissa ja kämmenessä alkavat näkyä.

Enemmän hylsyjä poimiessa käytän käsineitä, mutta muutenkin ampuessa käsiin jää lyijyä ja muuta likaa, joka kannattaa huolella pestä pois radalta lähtiessä. Samaten kannattaa pestä kasvot heti radalla jo. Sisäradalla ei kannata syödä eikä huuliaan nuolla, se on suorin tie lyijyllä elimistöön. Kotona kunnolla suihkuun ja radalla käytetyt vaatteet erilleen muista, niitä ei käytetä muualla.

Nämä suojautumiskeinot ovat samat kuin tartuntatautejakin vastaan. Siksi käyn edelleen harjoituksissa, tunnen että se on huomattavasti pienempi riski kuin vaikkapa kaupassa käynti. Tällä viikolla on kyllä alkanut koronaepidemia näkyä, kun riskiryhmiin kuuluvat ja karanteenissa olevien läheiset ovat jääneet pois. Viikonlopun seurakisassa on myös peruutuksia. Isompia kisoja Tallinnassa on siirretty myöhemmäksi.

Pidetään huolta itsestä ja lähimmäisistä niin, että huolehditaan sekä virusten että lyijyn torjunnasta hyvin!

Kiikari kiinni ja kisaan

Kiikari pitäisi siirtää parin tunnin päästä alkavaan kisaan kivääristä toiseen

Tämähän se on usein vitsinä, että varusteet on saatu kuntoon edellisenä iltana tai kisa-aamuna, mutta eihän se silloin ole kilpailemista. Tähtäin kohdistetaan edellisenä iltana viimeisillä auringon säteillä ja sitä rataa. Harjoittelemaan silloin mennään, jos aseella ei ole ammuttu kuukausiin, tai ainakaan sillä tähtäimellä, mitä kisassa käytetään.

Kiva, että Sipoossa jaksavat järjestää pienoiskiväärikisan, tämähän on hauskaa vaihtaa välillä pistoolista pois. Ja pienoiskivääri on kovin halpa harjoitteluväline. Yksi tiili patruunoita (500 kpl) jos tulee paukuteltua aika nopeasti, kustannus on kuitenkin alle viisi kymppiä.

Mukaan otettavat lippaat ja varusteet

Onhan se toki ihan mahdollista osuakin, ja varsinkin kun ampumamatkat eivät ole pitkiä. Kun siirsin kiikarin viimeksi toisin päin, pienoiskivääristä kivääriin, merkitsin muistiin jalan kiinnitysvipujen kiristyksen muutokset ja kiikarin kohdistuksen muutokset (pysty: 19 naksua alas, vaaka: 1 naksu oikealle). Pitäisi olla kohdalla, kun teen muutokset toiseen suuntaan, ja jalka on täsmällisesti koneistettu. Tähän tarkoitukseen riittävän hyvin pitäisi mennä samalle kohdalle.

Tämä paksupiippuinen Rugert 10/22 Target nyt on vähän väärä vehje tällaiseen IPSC Minirifle -kisaan, painava, niin on hidas käännellä nopeasti. Ennen olen ohuemmalla Carbine-mallilla mennyt. Mutta enhän ole ottamassa kisaakaan tosissaan. Ja tällä paksummalla on tarkoitus kuitenkin ampua pidempää matkaa erilaisissa muissa kisoissa, kuten Rimfire Team Challenge. Eli jos tulee tutummaksi tämän kanssa niin siitä on hyötyä myöhemmin.

Viimeinen MM-kisapäivä

Tällaisista isoista, koko viikon kisoista se kotiin tuominen on oman mielen hallinta, eli keskittyminen ja sen hallitsemi en, että aina uuteen päivään ja joka päivä jokaiseen 30 asemaan lähdetään vain sitä tehtävää ajatellen. Nytkin viimeinen kisapäivä on vapaapäivän jälkeen, eli pitää ottaa itseään niskasta kiinni, että ei herpaannu, kun on niin mukavan leppoisan levännyt olo.

Päivän ensimmäisen aseman (6) ensimmäisenä ampujana otin tarkasti tekemäni suunnitelman mukaan. Polvillaan kahdesta ala-aukosta kikkailematta enempää. Ei missejä, joten alkoi hyvällä mielellä.

Sitten yhdellä kädellä ammuttava asema 1. Hyvällä tuurilla aivan reunasta löytyi heilurista d, eli ei missejä. Mutta liian hilkulla.

Stage 1 oli yhdellä kädellä ammuttava.

Asemalla 2 se missi tuli viimeiseen tauluun. Pieni epävarma olo oli laukauksesta, ja olisi pitänyt uskoa sitä. Asema oli piipun sektorissa pysymisen kanssa sellainen, jossa pitää toimia hyvin täsmällisesti, koska siinä juostaan taaksepäin ja useimmat tekevät lippaanvaihdon myös juuri siinä kohtaa.

Seuraavalla haasteena heilurit taas, mutta niistä rauhassa selvittiin.

Toisin kuin seuraavalla, nelosella, jossa taas olisi heiluria pitänyt varmistella. Ensimmäinen häiriö kisassa tuli myös tästä. Todennäköisimmin lipasta ei tullut lyötyä tarpeeksi kovaa kiinni. Varmuuden vuoksi saman tien otin vain uuden lippaan ja siitä jatketaan. Ehkä normaali häiriönpoisto – lyönti lippaan pohjaan ja viritys – olisi riittänyt.

Ratkaisin häiriön lippaanvaihdolla varmuuden vuoksi.

Päivän viimeinen oli lyhyt, ja sen puristin ihan suunnitelman mukaan. Kaikilla alkoi olla jo juhlatunnelma, ja kun koko ryhmällä oli ampuminen ohi, otettiin innolla ryhmäkuvia joka kännykällä ja kameralla. Tämä on perinne kaikilla isoissa kisoissa, ja ensimmäistä kertaa sen itsekin siis koin. Tunne on kyllä hyvä tuollaisen ponnistuksen jälkeen. Viikon alussa ei hirveästi juteltu, mutta sitten kun loppu häämöttää, ryhmä alkaa tuntua tutulta ja on helpompi jutella muiden kanssa.

Viikon taipaleen päätteeksi on tapana ottaa ryhmäkuva.

Matkapäiväkirja jatkuu toisen päiväkirjan puolella, jossa on enemmän tästä Teslalla kiertämisestä Euroopassa: http://tessutellen.fi